Markus Heikkinen: Olisi voinut jäädä paska maku suuhun
Suomen A-maajoukkuepelaaja Markus Heikkinen uurasti Puolaa vastaan lauantaina täydet minuutit topparin tontilla.
Katsomoon ”Makon” otteet näyttivät erittäin vahvoilta, mutta mies itse näki pelissään vielä petraamisen varaa.
Puolaa vastaan maaliton tasapeli vieraskentällä. Oletko tyytyväinen tulokseen?
Pakko sanoa, että ihan ok tulos. Emme monesti ole omassa päässä pidetty nollaa viime aikoina. Siinä mielessä koko joukkueen puolustuspeli toimi ihan hyvin.
Missä näit joukkueen puutteet kentällä?
Kehitettävää on edelleen pallollisessa pelaamisessa koko joukkueella. Vähän oli hätäisiä ratkaisuja, emmekä saaneet pidettyä palloa ja olihan Puolalla kuitenkin myös paremmat maalintekopaikat.
Pelasit vahvan ottelun topparin tontilla, vai mitä itse asiasta tuumit?
Olihan siinä hyvääkin, mutta jos lopussa vetää vasemmalla jalalla hutipotkun ja vastustajalla on mahdollisuus tehdä 1-0, niin olisi siinä voinut jäädä aika paska maku suuhun koko kaudesta. Pitäisi olla enemmän hereillä.
Uskotko jatkavasi samalla pelipaikalla maajoukkueessa myös tulevaisuudessa?
Siitä en tiedä, olenko jatkamassa topparina, mutta onhan tuossa muutama kerta tullut kokeiltua tuota paikkaa, välillä oikealla, välillä vasemmalla. Olen tottunut menneisyydessä pelaamaan sinne mihin on tuupattu, niin eiköhän se mene jatkossakin niin.
Suomifutis.com-sivusto toimitti toukokuussa ilmestyneen Huuhkajat-kirjan tilasto-osuuden.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn