VL2011-analyysi: Epätasaisimmat otteluparit
Kuva: Juha Tamminen
Kauden 2011 Veikkausliiga on saatu päätökseen ja on jälkianalyysien aika. SuomiFutis.com-sivusto luo katseen menneeseen vuoteen tuomalla uudessa juttusarjassa esiin mitä erinäisempiä ennätyksiä ja tapahtumia numeroiden valossa.
Sarjan ensimmäisessä osassa tarkastelemme eri otteluparien voimasuhteita. Joukkueethan kohtasivat toisensa päättyneellä kaudella kolmesti ja ottelupareja oli yhteensä 66 kappaletta. Näistä kolme kertaa pistejakoon päätyivät ainoastaan Honka-JJK ja Jaro-KuPS, jotka olivat siis liigakauden tasaisimmat taistelukaksikot.
Toisessa ääripäässä löytyy yhteensä kolmetoista otteluparia, joissa toinen joukkueista nappasi kolmessa ottelussa täydet yhdeksän pistettä. Viisi kertaa temppuun ylsi mestari-HJK, jonka jyrän alle jäivät KuPS, VPS, MYPA, RoPS ja Haka.
Helsinkiläisten lisäksi vastustajan kolme kertaa voittivat myös kahdesti Honka (vastustajat: RoPS ja KuPS) ja MYPA (Haka ja Jaro) sekä kertaalleen TPS (IFK Mariehamn), JJK (Haka), FC Inter (RoPS) ja Haka (KuPS). Näin olleen RoPS, KuPS ja Haka joutuivat kolmea eri vastustajaa vastaan poistumaan kaikista kolmesta kohtaamisesta tyhjin käsin.
Kahdessa otteluparissa kolme nollapeliä
// Kaikista 66 otteluparista ainoastaan kahdessa toinen joukkue jäi täysin ilman maaleja kuluvan kauden aikana. HJK pelasi kolme nollapeliä VPS:ää vastaan (maaliero 7-0) ja TPS:n kolmen ottelun maalilukemat IFK Mariehamnia vastaan olivat 6-0. Viidessä otteluparissa puolestaan toinen joukkueista teki kolmessa matsissa vähintään kymmenen osumaa. Nämä otteluparit olivat: HJK-RoPS 14-2, HJK-Haka 13-3, FC Inter-RoPS 13-5, MYPA-Jaro 11-4 ja Jaro-RoPS 10-3. //LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia