Asiantuntija lyttää täysin Valioliigan: "Syy Englannin menestymättömyyteen"
Peliyhtiö Unibetin jalkapalloasiantuntija ja futislegenda Shefki ”Sheriffi” Kuqi lyttää Englannin Valioliigan, joka on syypää Englannin menestymättömyyteen.
Englanti kaatui jälleen kerran rankkareilla. Kuqi olisi toivonut joukkueelta rohkeampaa peliä.
– Olisin toivonut erilaista peliä, mutta selitys pallonhallinnan vähyyteen löytyy Valioliigasta. Liigan taso on niin kova, että ihmiset ovat aina ennen arvokisoja nostamassa Englantia suosikkien joukkoon. Mutta pelin taso ja vauhti on ennen kaikkea ulkomaalaisten huippupelaajien ansiota, Kuqi arvioi.
”Nuoret englantilaiset eivät saa huippujoukkueissa riittävästi peliaikaa”
– Nuoret englantilaiset pelaajat eivät saa huippujoukkueissa riittävästi peliaikaa, ja se näkyy maajoukkueessa. Perinteisellä brittityylillä ei enää näissä kisoissa pärjätä. Muut maat kasvattavat omissa sarjoissaan jatkuvasti omaan pelityyliinsä nuoria pelaajia, mutta Englannilla tilanne ei ole yhtä hyvä. – Mutta kyllä Englanti voi jatkossa voittaa. Siellä on esimerkiksi Wayne Rooneyn, Theo Walcottin ja Adam Johnsonin kaltaisia taitavia ja nopeita nuoria, jotka voivat tuoda enemmän eurooppalaista peliä, Kuqi toivoo.”Kyse ennen kaikkea henkisestä puolesta”
– Kyllä näissä rankkareissa on kyse ennen kaikkea henkisestä puolesta. Kaikilla riittää taitoa ja teknistä osaamista, ja vaaditaan rohkeutta ja kylmäpäisyyttä. Englantilaiset eivät kestä painetta niin hyvin, ja tällä kertaa Italia oli kylmäpäisempi. – Olin esimerkiksi todella yllättynyt, kun Ashley Cole veti rankkarinsa samaan kulmaan kuin Chelsean paidassa. Kyllä veskarit ovat nämä opetelleet, ja aina pitäisi keksiä jotain uutta. Mutta englantilaiset ovat aina olleet näissä huonoja, brittikenttien konkari näkee 10 vuoden kokemuksella.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”