Sheikkiomistaja pistää tuulemaan PSG:ssä – Zlatanin jälkeen yli 170 miljoonaa palanut reilussa vuodessa
Kuva: Getty Images
Ruotsalaistähti Zlatan Ibrahimovic siirtyy italialaisesta AC Milanista Ranskan liigassa viime kaudella toiseksi sijoittuneeseen Paris Saint Germainiin.
– Voin vahvistaa, että olemme päässet sopimuksesta yhteisymmärrykseen Ibrahimovicin kanssa, PSG:n urheilutoimenjohtaja Leonardo kertoi tiistaina BBC Sport:n mukaan.
Zlatanin kaappausta on pidetty hyvänä osoituksena siitä, kuinka jalkapallomaailma toimii. Ranskan liigaan ei yleensä ole varaa näin suuria tähtiä hankkia, mutta PSG:hen pari vuotta sitten tullut arabiomistaja pystyy tarvittaessa investoimaan valtavia summia joukkueeseensa.
Viimeisen reilun vuoden aikana PSG on käyttänyt yli 170 miljoonaa euroa joukkueen pelaahankintoihin. Kauden 2011-12 hankintoihin laskettiin menneen 108 miljoonaa euroa, kertoo mm. Goal.com.
Viime viikolla seura vahvisti Zlatanin viimevuotisen seurakaverin, brasilialaisen keskuspuolustajan Thiago Silvan siirron joukkueeseen. Silvan ja Zlatanin yhteissiirtosumma on eri lähteiden mukaan 65 miljoonan euron luokkaa.
PSG sijoittui Ranskan liigassa viime kaudella toiseksi. Tämän ja viime kesän hankinnoilla seuralta ei voi odotta kuin Ranskan liigan voittoa ja ryhmä nousee jo vahvaksi kandidaatiksi Mestarien liigassakin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn