Manchester Unitedista lopulta Fulhamiin elokuun siirtoikkunan viimeisillä hetkillä siirtynyt Dimitar Berbatov on suututtanut italialaisjoukkue Fiorentinan edustajat.

Pelaaja oli jo lennolla Fiorentinan lääkärintarkastukseen, mutta jäikin välilaskun aikana koneesta pois, kun hän oli yllättäen hyväksynyt Juventuksen tarjouksen. Lopulta siirto sai vielä yhden käänteen ja pelaaja laittoi nimensä alle Fulhamin papereihin, kun halusikin jäädä Englantiin.

Fiorentina vaatii nyt pelaajalta ja tämän agentilta hyvitystä lentolipusta, jonka Fiorentina oli pelaajalle maksanut.

– Olen iloinen, että hän ei saapunut. En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Haluamme hyvityksen maksamastamme lentolipusta ja aiomme vaatia korvausta hänen agentiltaan, Fiorentinan urheilutoimenjohtaja Daniele Prade kertoi Radio Blulle

– Berbatov olisi ollut piste i:n päälle meidän hyvän siirtokesän aikana, mutta olemme tyytyväisiä vallitsevaan tilanteeseen.