FC Hämeenlinnan luotsi: "En ole näitä hommia lopettamassa"
FC Hämeenlinna saatteli kautensa päätökseen lauantaina Joensuussa Jipon vieraana. Maaliton tasapeli nosti päävalmentaja Jussi Lempisen miehistön yhdeksänneksi, mutta edessä on silti putoaminen Kakkoseen.
– Toki ennen peliä mietimme jumbosijan välttämistäkin, mutta ei se kyllä mikään lohtu ole. Positiivisinta tänään oli peli-ilmeemme. Se oli todella positiivinen. Olimme mielestäni parempi joukkue. Vanhaa tuttua raikkautta kaipasin ennen matsia ja sen lopulta sain, tehot vaan jäivät jälleen kerran uupumaan. Henkisesti raskas kausi päätettiin tyylikkäästi, Lempinen toteaa seuran verkkosivulla viimeisen taiston tuoksinassa.
Lempisen sopimus päättyi Jippo-otteluun eikä hän osaa sanoa tulevista kuvioistaan vielä paljoakaan. Mies haluaa tässä vaiheessa vetää henkeä raskaan savotan jälkeen.
– Omat tunnelmat ovat ristiriitaisia. Kyllähän ne siellä pettyneen ja masentuneen välimaastossa liikkuvat. Ei ollut helppo paikka puhua pelaajille ottelun jälkeen, Lempinen myöntää.
– Jatkosta en osaa sanoa nyt mitään. Moneen vuoteen ei ole ollut edes kahta viikkoa lomaa, nyt aion sen ottaa. Sinä aikana en tee ratkaisuja mihinkään suuntaan, vaan haluan vetää happea ja antaa aikaa perheelle. En ole kuitenkaan näitä hommia lopettamassa, valmentajuus ei ole Jussi Lempisestä kadonnut.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen