Jalkapallon puheenaiheet maailmalla vuonna 2012 – katso TOP 5 -listamme!
Kuva: Getty Images
1. Kuka pysäyttäisi Espanjan?
Kansainvälisen jalkapallovuoden päätapahtuma oli kesällä Puolassa ja Ukrainassa jaetusti pidetyt EM-kisat. Jalkapallon todellinen suurvalta Espanja jatkoi voittokulkuaan ja otti ennätyksellisen kolmannen perättäisen arvokisavoiton vuoden 2008 Euroopan mestaruuden ja vuoden 2010 MM-kullan jatkeeksi. Kuriositeettina vielä mainittakoon, että viime kesän EM-kultaa voittaneesta miehistöstä seitsemän – Iker Casillas, Sergio Ramos, Andres Iniesta, Xavi, Cesc Fabregas, Xabi Alonso ja Fernando Torres – olivat voittamassa Euroopan mestaruutta jo vuonna 2008 ja MM-kultaa pari vuotta myöhemmin.2. Messi ansainnut paikkansa historiassa
Mainitsemisen arvoinen asia kuluvana vuonna on myös Lionel Messin uskomaton lento jalkapallomaailman huipulla. Mies iski pelaamissaan seura- ja maajoukkueotteluissa peräti 91 maalia, mikä on epävirallinen maailmanennätys. Edellinen vahvistettu ennätys oli saksalaisen ”der Bomberin” Gerd Müllerin 85 osumaa kalenterivuonna 1972. Vaikka FIFA ei vahvistakaan Messin ennätystä, kun pari muutakin nimipelaaja on vahvistamattomasti aikoinaan iskenyt ehkä jopa enemmän maaleja kuin argentiinalainen, niin voimme pitää saavutusta hyvällä omalla tunnolla kaikkien aikojen kovimpana.3. Chelsea yllätti Euroopan
Yhtenä viime vuoden tapahtumista mainittakoon Chelsean yllätyksellinen Mestarien liigan voitto. Joukkue jäi oman maansa sarjassa peräti kuudenneksi, mutta matkalla eurokenttien ykkösseurajoukkueeksi se pudotti matkalla mm. Barcelonan välierässä ja finaalissa kaatui Bayern München rangaistuspotkuilla. Finaalissa Chelsean ykkösmies oli Didier Drogba, joka päätti menestyksekkään ajanjaksonsa lontoolaisseurassa täydellisellä tavalla – iskemällä voiton ratkaisseen rangaistuspotkun vastustajan maaliin.4. Paris Saint Germainin nousu
Euroopan jalkapallokentille voidaan sanoa syntyneen uuden supervoiman, kun Paris Saint Germain on sheikkiomistajansa johdolla aloittanut massiivisen kilpavarustelun. Kesällä joukkueen paitaan tarttui mm. Zlatan Ibrahimovic ja Thiago Silva AC Milanista ja joukkueen pelaajaryhmä alkaa olla vertailukelpoinen lähes minkä muun seuran kanssa tahansa. Vielä resurssien mukaisia esityksiä ei kentällä ole nähty, mutta joukkueesta on tulossa vakiomenestyjä eurokentille lähivuosina.5. UEFA:n historiallinen päätös vuoden 2020 EM-kisoista
Euroopan jalkapalloliitto UEFA päätti joulukuussa, että vuoden 2020 EM-kisat järjetetään täysin uudella tavalla. Enää ei ole keskitetysti yhtä isäntää tai kahteen maahan jaettuja kisoja, vaan turnaus järjestetään hajautetusti ympäri Eurooppaa. Vielä tarkempia tietoja isännistä tai edes niiden määrästä ei ole tehty, mutta esimerkin omaisesti on puhuttu noin tusinasta kaupungista, joissa kisat järjestetään. Tässä meidän listamme. Paljon tapahtumia jäi listan ulkopuolellekin. Mitkä olivat sinun jalkapallovuotesi kohokohdat? Kommentoi ja keskustele! Kai Lintinen (@kailintinen), HelsinkiLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”