Jalkapallosivusto Football-italia.net kertoo Italian suurseuran Juventuksen allekirjoittavan näinä hetkinä sopimuksen italian maajoukkuerinkiin kuuluvan puolustajan Federico Peluson, 28, kanssa, joka siirtyy seuraan Palermosta.

Pelaaja on parhaillaan rutiininomaisessa lääkärintarkastuksessa, jonka jälkeen sopimus vahvistetaan. Siirto on alustavasti loppukauden lainasopimus, mikä sisältää osto-option kesällä.

Peluson on noussut maajoukkuerinkiin kesän EM-kisojen jälkeen ja esiintyi syksyllä kolmessa maansa kamppailussa ja saalisti yhden maalin ottelussa Maltaa vastaan.

Juventukselle tuli vajausta puolustajakaartiinsa, kun konkariosastoon kuulunut brasilialaistoppari Lucio, 34, purki sopimuksensa seuran kanssa yhteisymmärryksessä joulukuussa. Hän oli liittynyt torinolaisiin vasta kesällä Inter Milanista. Aiemmin urallaan myös Bayern Münchenistä tuttu puolustaja jatkaa uraansa kotimaansa Sao Paulossa.

Peluso pelaa vasemman puolustajan paikkaa, joko kolmen tai neljän puolustajan linjassa.