Alimittainen harjoitushalli tuo haasteita JJK:lle – ”Asiat eivät toimikaan enää isolla kentällä”
Kuva: Juha Tamminen
JJK pelaa Liigacupissa ensimmäisen kotiottelunsa FC Lahtea vastaan, olosuhteiden pakosta, Lahdessa. Joukkue on ottanut kolmesta ottelusta neljä pistettä tähän mennessä.
Jyväskylässä ryhmä harjoittelee standardia pienemmällä kentällä, joka tuo oman haasteensa kun siirrytään peleihin.
– Monet asiat, jotka pienemmällä kentällä toimivat, eivät enää toimikaan silloin, kun kenttä on isompi ja välimatkat pidempiä. Toisaalta taas isolla kentällä vastaavasti on enemmän tilaa – tilanteissa ei ole niin kiire, JJK-luotsi Kari Martonen kertoo seuran kotisivuilla.
– Ollaan saatu harjoituksiin nyt hyvä rytmi ja takana on myös kolme Liigacup-ottelua, joissa ollaan päästy testaamaan isolla kentällä niitä asioita, joihin harjoituskentällä on panostettu.
JJK-FC Lahti-ottelu alkaa Lahden kisapuistossa tiistaina klo 16.30. Ottelusta puuttuvat alle 21-vuotiaiden maajoukkueleirillä olevat Samu Nieminen ja Santeri Ahola. Janne Saksela ja Antto Hilska ovat vasta toipumassa vaivoistaan, eivätkö ole kokoonpanossa.
JJK:n seuraava kotiottelu, ensi perjantaina TPS:ää vastaan, pelataan puolestaan Seinäjoen Wallsport-hallissa ja kolmas ottelu, maaliskuun 6. päivä Interiä vastaan, Vehkalammella.
Lohko 3:n tilanne: TPS 3 1 2 0 2- 1 5 FC Lahti 3 1 2 0 1- 0 5 JJK 3 1 1 1 3- 3 4 FC Inter 3 0 1 2 4- 5 1
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?