Testihyökkääjä ei vakuuttanut Jaron Eremenkoa: ”Etsimme maaleihin pystyvää pelaajaa”
Kuva: Juha Tamminen
Liigacupissa hyvässä vireessä ollut, niukasti viime kaudella Veikkausliigassa säilynyt Pietarsaaren Jaro, pelasi lauantaina Pohjanmaan derbyssä 1-1-tasapelin isäntäjoukkue VPS:ää vastaan.
Ottelussa alkoi tapahtumaan vasta viimeisen kymmenen minuutin aikana. Ensin Jaron Jonas Emet vei joukkueensa johtoon, mutta heti myöhemmin tuore vaasalaisten hyökkääjä John Fitzpatrick tasoitti ottelun. Erotuomarin lisäajalla pietarsaarelaisryhmässä testissä ollut Leroy Maluka ajettiin vielä ulos lopun käsirysyn seurauksena, kun hermoistui tylystä taklauksesta.
Miehelle samalla näytettiin seurasta ovea – ei toki punaisen kortin takia kuitenkaan.
– Maluka jätti hyvän kuvan itsestään, mutta hän jatkaa eteenpäin. Maluka on taitava pelaaja ja hän teki hyviä asioita, mutta etsimme pelaajaa, joka pystyy tekemään maaleja ja järjestämään niitä, Eremenko senior kertoi Jaron kotisivuilla.
– Haemme vielä yhtä pelaajaa, ja tarkoitus on että ensi viikolla harjoituksiin tulee pelaaja, joka voi pelata laidalla ja kymppipaikalla.
Liigacup, lohko 3:
FF Jaro 4 2 2 0 4- 2 8 KuPS 4 2 1 1 10- 5 7 RoPS 3 1 1 1 3- 3 4 VPS 5 0 2 3 4-11 2
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn