Tuoreet vahvistukset nostivat Hakan voittoon PK-35:stä
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösen kärkikastiin povattu, Veikkausliigasta viime kaudeksi pudonnut Valkeakosken Haka kellisti toisen kärkiseuroihin todennäköisesti kuuluvan PK-35 Vantaan harjoitusottelussa 2-0 (1-0) maanantaina.
Hakaan täksi kaudeksi tulleet vahvistukset, runsaasti liigakokemusta omaavat, Lasse Linjala (JJK:sta) sekä Jussi Aalto (Jarosta) olivat merkittävissä rooleissa.
Linjalan avausmaali syntyi juuri avauspuolikkaan loppuun, kun hän pelasi hienon seinäkuvion brassikeskikenttäpelaaja Deman kanssa.
Toisen maalin sai nimiinsä Hakan oma kasvatti Topi Järvi, joka karkasi läpi maalintekoon Aallon nappisyötöstä 63. minuutilla. Haka pääsi helpolla ottelun lopun, kun vielä koskilaisten paidassa viime kaudella pelannut, nykyään vantaalaisia vahvistava Obi Metzger ajettiin ulos.
Aallolla oli paikka vielä kolmanteen maaliin, mutta veto viuhui yli.
Haka lähtee Ykkösen kauteen uusin kujein – valmennuksesta vastaa kokenut Harri Kampman ja tavoite lienee pikaisesti palata liigakartalle. PK-35 Vantaa oli Ykkösen kärkikahinoissa pitkään mukana viime kaudella. Joukkue oli lopulta neljäs.
Ykkönen alkaa huhtikuun lopulla.
Lähteet: Hakan ja PK-35:n kotisivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”