HJK:lla edessään mielenkiintoinen haaste – ”Tiedossa hyvätasoinen, vaikea peli”
Kuva: Getty Images
HJK pääsee sunnuntaina iltapäivällä Tukholman upouudelle Friends Arenalle, kun joukkue kohtaa harjoitusottelussa ruotsalaisen AIK:n.
Helsinkiläiset lähtevät otteluun haastavista asetelmista, sillä peräti kahdeksan joukkueen pelaajaa on Suomen maajoukkueiden mukana. Päävalmentaja Sixten Boströmiltä löytyy silti luottoa omiinsa.
– Lähtökohtaisesti tiedossa on hyvätasoinen, vaikea peli. Uskon että pystymme saamaan hyvän tuloksen, mutta siihen tarvitaan koko joukkueelta keskittynyt ja tarkka suoritus. On hienoa päästä pelaamaan uudelle areenalle, jossa puitteet tulevat olemaan loistavat ja yleisöäkin on ennakkotietojen perusteella tulossa varsin paljon, Boström sanoo seuran verkkosivuilla.
AIK:lle ottelu on sarjakauden kenraaliharjoitus, sillä Ruotsin pääsarja Allsvenskan käynnistyy ensi viikolla. Lisäksi kyseessä on joukkueen ensimmäinen peli uudella kotistadionilla.
– Tämä on tietenkin heille vielä tärkeämpi ottelu kuin meille, koska kyseessä on kenraali ja ensimmäinen peli uudella stadionilla. AIK on minulle tuttu vastustaja, toki vahvistunut täksi kaudeksi muutamalla uudella pelaajalla. Se on vahva joukkue, jonka peli perustuu yhtenäiseen, kurinalaiseen puolustamiseen. Tulossa on erittäin mielenkiintoinen ottelu.
Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 14.00.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”