Huuhkajat illalla Espanjan roolissa: ”Puolustusmoodista hyökkäysmoodiin”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat ei voinut pitkään juhlia MM-karsintojen Espanja-tasapeliä, kun jo tiistaina joukkue kohtaa Luxemburgin vieraskentällä. Kyseessä on kuitenkin vain ystävyysottelu.
Suomen rooli ottelussa muuttuu täysin päinvastaiseksi. Espanjaa vastaan Suomi lähti otteluun täysin altavastaajana, mutta nyt sen roolin ottaa FIFA-rankingin 151:s Luxemburg.
– Varmasti on tulossa erilainen peli kuin Espanjaa vastaan. Meidän pitää nyt pystyä vaihtamaan puolustusmoodista hyökkäysmoodiin, päävalmentaja Mixu Paatelainen pohtii Palloliiton kotisivuilla.
Jos Espanjalla oli vaikeuksia murtaa Suomen puolustusmuuri, voi samoja ongelmia kohdata nyt Suomi. Rikkominen on kuitenkin aina helpompaa kuin rakentaminen.
– Hallitsemme varmasti peliä enemmän ja se on myös tavoitteemme. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pelistä tulisi helppo ja meidän on keskityttävä täysin siihen. Espanja-peliä ei auta enää muistella, se ei auta yhtään tiistaina ja mitään hyvänolontunnetta siitä ei saa jäädä.
Seuraavat tosipelit ovat kaksi MM-karsintapeliä kesäkuussa Valko-Venäjää vastaan. Tässä haetaan jo tunnelmaa niihin kamppailuihin.
– Omaa pelaamista ja pallonhallintaa pyrimme kehittämään ja tietysti tämä palvelee myös Valko-Venäjä -otteluita siinä mielessä.
Ottelu Luxemburgissa pelataan tiistaina klo 20.30 alkaen. Ottelu on katsottavissa suorana nettilähetyksenä YLE Areenasta ja jälkilähetyksenä klo 21.35 alkaen TV2:ssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”