Kommentti: Pukki, Ring, Furuholm – pettymys toisensa perään
Kuva: Getty Images
Tammikuussa 2012 suomalaiskolmikko Teemu Pukki, Alexander Ring ja Timo Furuholm kantoi sinivalkoista lippua Saksassa kovin odotuksin. Reilu vuosi myöhemmin jokaisen pelaajan kohdalla valo on kauan sitten kaikonnut.
Pukki oli kolmikosta ensimmäinen, joka siirtyi Saksaan. Komeat maalit elokuussa Schalken verkkoon avittivat miehelle unelmasopimukseen Gelsenkircheniin. Tuhkimotarina oli valmis, mutta Schalkesta ei taida sittenkään löytyä sopivaa lasikenkää Pukille.
Kärkimies aloitti Schalkessa hyvin ja kesti heti alkuun ensimmäisen valmentajavaihdoksen. Jens Keller, jo kolmas valmentaja, taitaa olla kikkarapäälle liikaa. Parempaa tuskin on luvassa. Vaikka Paavi Benedictus XVI olisi Schalken seuraava valmentaja, Pukille tuskin siunaantuisi minuutteja.
Kellot eivät soineet
Kovapäisen Ringin piti olla suomalaispelaajista ainakin se, joka lunastaa odotukset. Miestä on kuitenkin kohdannut huono onni. Kauden alla Ring loukkasi polvensa juuri pre-seasonin ollessa kiivaimmillaan. Tämä saattoi olla juuri se ratkaiseva tekijä, miksi Ring ei ollut avauksen mies Lucien Favren papereissa. Ennen vaivaa kaikki näytti etenevän aikataulussa. Kun Ring on päässyt pelaamaan kauden aikana, hän ei ole ollut parhaimmillaan. Ringin lähtiessä Saksaan jokainen tiesi, että Ring on raakile, mutta hänessä oli valtaisa potentiaali. Mies on edelleen potentiaalinen, mutta yhtä lailla kentällä näkyy samanlaisia virhearvioita kuin Borussia Mönchengladbach -uran alussa. Kehitystä huipputason bundesliigaseuran pelaajaksi ei ole tapahtunut. Ringin otteita seuratessa on myös noussut mieleen ajatus, onko pelaajan itseluottamus samalla tasolla kuin HJK-aikoina. Mönchengladbach kertoi viikolla, ettei se aio käyttää osto-optiotaan keskikenttäpelaajaan. Ring haluaa jatkaa uraansa ulkomailla. Ensi syksynä nähtäneen sisupussin toinen yritys – ja nyt on jo pakko tehdä tulosta.Vuoden päästä
Furuholm oli katsomaton kortti, kun hän reilu vuosi sitten pakkasi kimpsunsa Veikkausliigan maalikuninkaana ja lähti Fortuna Düsseldorfin miehistöön. Fortuna nousi viime kauden päätteeksi Bundesliigaan, mutta nopeasti kävi selväksi, ettei suomalaiskärjen palveluksille ole tilausta. Tammikuussa ”Furkka” nosti kytkintä ja osoitteeksi valikoitui Saksan kolmosliigan Hallescher FC, missä kärkimies on esiintynyt sittemmin vahvasti. Lainasopimus alasarjaan ei silti ole ihan sitä, mistä vuosi sitten unelmoitiin. Suomalainen jalkapalloväki on tottunut hautaamaan haaveitaan, mutta tämän kolmikon piti edustaa jotain muuta, heidän piti kulkea sinivalkoisen futiksen eturintamassa. Vuosi sitten Ring, Pukki ja Furuholm olivat monen papereissa enemmän kuin pelkkää penkkikamaa. Vuosi sitten suomalaispelaajien kohtaloita spekuloitiin kiivaasti. Surullista on, että tällä erää ei enää ole paljon puhuttavaa. Ehkä palaamme asiaan taas vuoden päästä. Jaakko Käyhkö, (twitter@JaakkoKayhko)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”