Pyyhkiikö Lionel Messi pois uransa ainoan tahran?
Kuva: Getty Images
Lionel Messi on voittanut kaikkialla kaiken, paitsi maajoukkueessa.
Barcelonan ihmemies on napsinut seurajoukkuetasolla esimerkiksi Mestarien liigan voiton kolmesti. Henkilökohtaisten pystien lista on myös mairitteleva, sillä argentiinalainen on voittanut esimerkiksi Kultainen Pallo -palkinnon neljä kertaa perätysten.
Maajoukkueessa suuria voittoja ei ole tullut, ainakaan vielä.
– Olen ollut tarpeeksi onnekas voittaakseni kaiken seurassa. Nyt haluan tehdä saman maajoukkueessa, Messi sanoi goal.com-sivuston mukaan.
Argentiinan peli on kulkenut hyvin MM-karsinnoissa. Joukkueen voidaankin jo nyt sanoa olevan yksi menestyskandidaateista kesän 2014 kisoissa.
Seuraavaksi Argentiina kohtaa karsinnoissa Venezuelan.
– Venezuela on vankka joukkue. Kun heillä on pallo, he tietävät mitä tehdä ja he voivat laittaa meidät vaaraan. Meidän on tehtävä aloite, meillä on oltava pallo mahdollisimman paljon, ja meidän on jatkettava siitä, mitä olemme tähän asti tehneet.
Yhdeksän ottelua pelannut Argentiina on Etelä-Amerikan MM-karsintalohkon kärjessä 20 pisteellä. Venezuela keikkuu neljäntenä kahdeksan pistettä perässä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”