Shefki Kuqi: ”Olen keskellä urani karmeinta kautta”
Kuva: Getty Images
Hibernianin hyökkääjän Shefki Kuqin kausi ei ole mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Lisäksi mieheltä meni managerin pesti sivu suun.
Kuqin oletettiin saavan Englannin Ykkösliigassa pelaavan Oldhamin managerin pestin itselleen, mutta toisin kuitenkin kävi. Oldhamin valinta kohdistui tällä kertaa Kuqin sijaan 31-vuotiaaseen Lee Johnsoniin.
Kuqin nimi oli kuitenkin mukana valintaprosessissa aivan kalkkiviivoille saakka.
– 160 ihmistä haki paikkaa, joten siinä mielessä tuo loppusuoralle pääseminen on iloinen juttu. En voi kuitenkaan olla kokonaisuuteen tyytyväinen. Ehkä minä ja Oldhamin seurajohto ajattelemme jalkapallosta vähän eri tavalla, Kuqi sanoo Unibetin tiedotteessa.
– Minä haluan saavuttaa isoja asioita, Oldham ei. En osaa ajatella itseäni tilanteeseen, jossa olisin managerina tyytyväinen pelkkään sarjapaikkaan.
Kuqilla on selvä filosofia:
– Jalkapallossa on kyse voittamisesta! Olen eniten pettynyt siihen, että en saanut mahdollisuutta lähteä viemään Oldhamia oikeaan suuntaan, Kuqi harmittelee.
Peliura jatkumassa?
Kuqi olisi ollut valmis jättämään pelikentät ja siirtymään managerin tehtäviin. Nyt Kuqi on kuitenkin taas kahden vaiheilla. – Olen 36-vuotias ja keskellä urani karmeinta kautta. Skotlannissa kaikki on mennyt pieleen ja siinä mielessä tuntuisi järkyttävältä lopettaa ura tällaisella fiiliksellä. Se voisi olla syy jatkaa vielä uraa yhdellä kaudella. – Koen, että pystyisin edelleen auttamaan joukkuettani, mutta meidän manageria se ei tunnu kiinnostavan yhtä paljon kuin minua, Kuqi veistelee. Kuqi pyrkii edelleen huipputason manageriksi. – Aika paljon on tullut peliuran aikana nähtyä, niin hyviä kuin huonojakin valmentajia. Uskon ja koen oppineeni mitä managerina toimiminen vaatii. Haluan kuitenkin seuraan, joka ajattelee jalkapallosta yhtä kunnianhimoisesti kuin minäkin. – Esimerkiksi Englannissa en ole aikeissa lähteä valmentamaan Ykkösliigan alapuolelle. Sellaiseen touhuun minusta ei ole.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”