Shefki Kuqi uskoo Teemu Pukin maaliin
Kuva: Getty Images
Entinen Huuhkajien kulttihyökkääjä Shefki Kuqi arvioi Teemu Pukilla olevan suuri rooli illan Mestarien liigan pelissä.
Kotkalainen kuuluu illalla todennäköisesti saksalaisseuransa Schalke avauskokoonpanoon ottelussa Galatasarayta vastaan, kun ykköshyökkääjä Klaas-Jan Huntelaar on sivussa loukkaantumisen vuoksi. Joukkueilla on allaan 1-1-tasapeli Turkista.
– Mulla on sellainen fiilis, että Pukki iskee maalin Galatasarayn verkkoon. Hän on sen tyyppinen pelaaja, joka pystyy iskemään silloin, kun ihmiset sitä vähiten odottavat. Ja kuka odottaa tällä hetkellä, että Pukki voisi johdattaa omansa tänään jatkoon? Shefki mietti Unibetin tiedotteessa.
– Se, kumpi joukkueista iskee ensimmäisenä maalin, menee jatkoon. Schalke on suosikki hoitamaan homman kotiyleisönsä edessä.
Barcelona laulukuoroon?
Tiistai-illan toisessa ottelussa Barcelona isännöi AC Milania. Italialaiset lähtevät toiseen osaotteluun 2-0-johdosta. Barcelonalla on avut avata puolustus kuin puolustus, mutta nyt tilanne on hankala. Barcelona on pelannut kotikentällään jo 19 peräkkäistä ottelua ilman tappiota, mutta tänään ei voittokaan välttämättä riitä. – Minun papereissa Milan on suosikki jatkoon menijäksi. Milanille riittää tänään yksikin maali, sillä silloin Barcan pitäisi iskeä neljästi, analysoi Shekfi. – Jos joku joukkue maailmassa kykenee historian muokkaamiseen, niin se on Barcelona. Kaikki tietävät minkä tason jalkapallojoukkueesta on kyse.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?