Toistaako Mikael Forssell 12 vuoden takaisen temppunsa?
Kuva: Juha Tamminen
Suomi kohtaa tiistaina Luxemburgin A-maaottelussa. Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta on vierähtänyt peräti 12 vuotta, eikä tuosta taannoisesta ryhmästä ole enää kuin yksi pelaaja mukana.
12 vuotta sitten Mikael Forssell viimeisteli maajoukkueuransa ensimmäisen osuman. Tuolloin Crystal Palacessa pelannut nuori kärkimies ampui ottelun ainokaisen kamppailun 77. minuutilla. Tuon osuman jälkeen kärkimies on viimeistellyt 27 maalia lisää sinivalkoisessa paidassa.
Forssell saanee taas tiistaina mahdollisuutensa Huuhkajien hyökkäyspäässä. 32-vuotias hyökkääjä on ampunut maajoukkueessa kaiken kaikkiaan kaksi hattutemppua ja lisäksi miehen tililtä löytyy vähintään viisi kahden maalin iltaa.
Nähtäväksi jää, paranevatko nuo tilastot tiistaina.
12 vuotta sitten pelanneessa joukkueessa oli mukana myös Petri Pasanen. Puolustaja ei kuitenkaan ole tällä kertaa mukana kaatamassa Luxemburgia.
Suomen ja Luxemburgin välinen ottelu näytetään suorana lähetyksenä YLE Areenassa klo 20.30 alkaen ja jälkilähetyksenä TV2:ssa klo 21.35 alkaen.
28.2.2001 Luxemburg-Suomi 0-1 (ystävyysottelu)
Suomen kokoonpano:
Enckelman Peter (Aston Villa)
Pasanen Petri (Ajax Amsterdam) [keltainen kortti]
Hyypiä Sami (Liverpool) [kapteeni] [vaihto ulos 46. min]
Tihinen Hannu (West Ham)
Saarinen Janne (Rosenborg)
Nurmela Mika (Heerenveen) [vaihto ulos 62. min]
Grönlund Tommi (Trelleborg) [vaihto ulos 46.min]
Wiss Jarkko (Stockport)
Helin Petri (Luton) [vaihto ulos 75. min]
Johansson Jonatan (Charlton) [vaihto ulos 90. min]
Forssell Mikael (Crystal Palace)
Kuivasto Toni (Viking Stavanger) [vaihto sisään 46. min]
Riihilahti Aki (Vålerenga) [vaihto sisään 46.min]
Kuqi Shefki (Stockport) [vaihto sisään 62. min]
Niemi Jari (TamU) [vaihto sisään 75. min]
Ylönen Harri (Brann Bergen) [vaihto sisään 90. min]
Valmentaja: Antti Muurinen
Suomen maalipörssi Luxemburgia vastaan kautta aikojen
2 Heiskanen Aki
2 Heiskanen Esa
2 Rissanen Olavi
1 Forssell Mikael
1 Heikkinen Teppo
1 Mäkynen Ari
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn