TPS iskee JJK:n kanssa yhteen: ”Tulee aina kiire”
Kuva: Juha Tamminen
TPS raivasi tiensä Liigacupin välierään pitkän kaavan kautta. Puolivälieräottelu Jaroa vastaan oli 1-1-tasan varsinaisen peliajan jälkeen ja jatkopaikka heltisi vasta rangaistuspotkuilla, mitkä tässä kilpailussa annetaan heti peliajan päätyttyä.
– Jaro-peli olisi pitänyt ratkaista jo varsinaisella peliajalla, paikkoja siihen kyllä oli. Jaro onnistui taktiikassaan ja se ottelu venyi turhan pitkälle, ainoasta TPS-maalista vastannut hyökkääjä Juho Lehtonen myöntää TPS:n tiedotteessa.
TPS kohtaa keskiviikkona klo 19.00 Turussa pelattavassa välierässä JJK:n joka puolestaan pudotti HJK:n niin ikään pilkuilla.
– Heidän vaarallisuutensa kyllä tiedetään ja lauantaina itse HJK jäi maaleitta. Se kertoo JJK:n iskukyvystä aika paljonkin. Varsinkin puolustuspeli on parantunut viime vuodesta.
Pelotteita löytyy keskisuomalaisten hyökkäyspäästä, mihin Lehtonen haluaa kiinnittää huomionsa.
– Ja kun jyväskyläläisten peliä vielä rakentavat entiset TPS-pelaajat, Jani Virtanen ja Mikko Manninen, niin heidän kanssa tulee aina kiire. Myös Eero Markkanen kärjessä on vaarallinen ja ulottuva kaveri.
Toisessa, perjantaina pelattavassa välierässä kohtaavat FC Lahti ja KuPS.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”