Ex-Huuhkaja Toni Kallio mukana Ilveksen nostotalkoissa: ”Vuonna 2016 liigassa”
49 A-maaottelua vuosina 2000-10 pelannut Toni Kallio siirtyi viime kaudella Tampereen Ilvekseen ja oli suuressa roolissa nostamassa seuraa Kakkosesta Ykköseen.
Joukkueen tulevan kauden tavoitteet on sijoittua sarjassa kärkipäähän, mutta pidemmällä aikavälillä 34-vuotias pelaaja toivoo, että Tampere saadaan nostettua jälleen liigakartalle.
– Virallinen tavoite on päästä viiden joukkoon sarjassa. Vuonna 2016 seuran pitäisi olla liigassa, Kallio kertoi SuomiFutis-sivustolle Ykkösen kauden avaustilaisuudessa Helsingissä maanantaina.
– Siihen mennessä toivottavasti meidän loistava juniorityö on nostanut muutamia omia kasvatteja edustusrinkiin. Mitä nykyiseen ryhmään tulee, niin pystytään mielestäni taistelemaan Ykkösen kärkisijoista.
Kallio vakuuttaa, että vaikka valmistautumista ei täysin ammattimaisesti voida tehdä, kun pelaajat opiskelevat ja käyvät pelaamisen ohella töissä, ei tämä näy kentällä.
– Vähän annetaan tasoitusta mm. sarjan ennakkosuosikeille Hakalle ja SJK:lle, että ei ehkä kahta kertaa päivässä pystytä harjoittelemaan, mutta ollaan pyritty korvaamaan se jollain muulla.
– Kovaa on menty ja positiivista on se, että saatiin ryhmä kasaan jo tammikuussa, mikä on harvinaista suomalaiselle joukkueelle. Ollaan yksi kovakuntoisimmista joukkueista kuitenkin, siitä ei menestyminen jää kiinni.
Lisää Kallion mietteitä SuomiFutis-sivustolla keskiviikkona julkaistavassa pidemmässä haastattelussa, missä mies pohtii enemmän mm. uransa jatkoa, suunnitelmiaan pelaajauran jälkeen sekä Tampereen jalkapallon tilaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”