FC Lahti osoitti olevansa kova luu – ”Tämä antaa paljon uskoa”
FC Lahti nousi vaikeuksien kautta voittoon Liigacupin finaalissa lauantaina. Mestarijoukkueen Joni Kaukolla oli aihetta hymyyn kamppailun tauottua.
JJK johti finaalia vielä ensimmäisen jakson jälkeen, mutta toiselle 45-minuuttiselle lahtelaiset marssivat asenteella ja näyttivät voitonhalunsa. Intensiteetti palkittiin kahdella maalilla, 2-1-voitolla ja Liigacupin pokaalilla.
Kaukon mukaan tauolla kopissa haettiin ryhtiliikettä, ja se toi lopullisen tuloksen:
– Päätimme kopissa yhdessä jätkien kanssa, ettei lähdetä mitään nöyristelemään kentälle ja lähdetään voittajina kentältä pois. Se oli se yksinkertainen syy. Kaikki jätkät pistivät itsensä hienosti likoon, ja voitto oli sitten lopputulos, Kauko kertoi SuomiFutis-sivustolle ottelun jälkeen.
Kauko pelasi lauantaina sanojensa mukaisesti, sillä juuri hän meni tilanteisiin esimerkillisen lujaa ja näytti haluavansa pokaalin kaappiinsa.
– Jokainen jätkä pelaa kuitenkin tunteella, kun on iso peli kyseessä. Itsellä se voi ehkä näkyä vielä enemmän, kovaluinen Kauko jatkoi ja muisteli saaneensa myös keltaisen kortin taiston tiimellyksessä.
Uskoa antava pytty
Liigacupin pokaali ei olisi välttämättä listan ensimmäisenä, mikäli vuoden alussa pelaajilta kyseltäisiin kauden tavoitteista. Tästä huolimatta voiton aito riemu ja ilo heijastelivat koko lahtelaisryhmästä. – Ei Lahti ole kuitenkaan mitään voittoja hirveästi juhlinut lähiaikoina. Senkin puolesta tämä on iso juttu. Eivät ne hopeat niin paljon tyydytä. Yksi pytty kotiin, niin se on aina iso juttu. Lahtelaiset eivät tosin ole yhdestä pytystä täynnä. Pian alkavaan veikkausliigakauteen ryhmä lähtee myös varmasti mitalinkiilto silmissä, vaikkakaan henkseleitä ei turhaan paukutella. – Kyllä tämä (Liigacupin voitto) antaa todellakin paljon uskoa. Lähdemme jokaiseen peliin nöyrästi tekemään duunia ja voittamaan jokaisen pelin, Kauko jakoi voiton yksinkertaisen reseptin. Jaakko Käyhkö, Lahti (Twitter:@JaakkoKayhko)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?