Marco Casagrande valinnastaan pääsihteeriksi: ”Maajoukkuepaita, mihin en pelaajaurallani yltänyt”
FC TPS Oy:n toimitusjohtaja Marco Casagrande, 41, on Suomen Palloliiton uusi pääsihteeri. Mies aloittaa työnsä uudessa toimessa elokuun puolessa välissä. Aiemmin vastaavaa, toimitusjohtajan tittelillä, tehtävää hoiti Kimmo J. Lipponen, joka siirtyy huhtikuun 20. päivä alkaen liittohallituksen asiantuntijatehtäviin kuluvan vuoden loppuun saakka.
Virkaa tekevänä pääsihteerinä Casagranden aloittamiseen asti toimii Palloliiton seuratoimintajohtaja Timo Huttunen.
Casagrande ehti hoitaa TPS:n toimitusjohtajan tehtävää menestyksekkäästi vuodesta 2009, tasapainottaen seuran talouden urheilullisesta menestyksestä tinkimättä. Pelaajaurallaan Casagrande muistetaan hyvin myös TPS:n liigajoukkueen kovapotkuisena kapteenina.
Vuosina 1993–2005 hän pelasi yhteensä 223 liigaottelua, joissa syntyi 23 maalia. Pelaajaurallaan Casagrande saavutti liigapronssin (1996) lisäksi yhden Suomen Cupin voiton (1994).
– Hakemuksia tuli yhteensä 36 ja taso oli erittäin korkea. Prosessi oli vaativat, mutta päätös hallituksessa oli yksimielinen. Saimme juuri sellaisen pääsihteerin, jota lähdimme hakemaan, Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja kertoo tiedotteessa.
– Marcolla on ensikäden tieto ja tuntemus paitsi suomalaisesta jalkapallosta, myös seurojen tilanteesta ja päivittäisestä toiminnasta, mikä on jalkapallomme kehittymisen kannalta erittäin tärkeää
”Mahdollisuus pukea maajoukkuepaita päälleni”
Casagrandelle uusi pesti tarkoittaa askeleen astumista jälleen merkittävämpään rooliin suomalaisessa jalkapallokentässä. – Olen todella ylpeä ja iloinen, että minulle avautui mahdollisuus olla mukana näin suuressa roolissa suomalaisen jalkapallon kehittämisessä. Elokuussa alkava työ on minulle kutsumustehtävä ja upea haaste, Casagrande itse kertoo. – Kotimaisessa jalkapallossa on tehty hyvää työtä jo pitkään, ja haluan jatkaa kehitysprosessia Palloliiton valitseman strategian suunnassa. Vaikka en urallani saanut pukea maajoukkuepaitaa päälleni ja edustaa suomalaista jalkapalloa, nyt se mahdollisuus avautuu.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn