Torinon puolustaja Angelo Ogbonna myöntää, että hänen nimensä yhdistäminen Manchester Unitedin riveihin tuntuu miellyttävältä.

24-vuotias Italian maajoukkuepelaaja on lehtitietojen mukaan ollut Manchester Unitedin kiinnostuksen kohteena. Manchester Unitedin pelaajatarkkailijat olivat ilmeisesti tarkkailemassa miestä, kun Torino hävisi Romalle kotonaan sunnuntaina maalein 1-2.

– Tämä toki miellyttää minua, mutta juuri nyt en ajattele tulevaisuutta. Elän nykyhetkessä. Minä, kuten kaikki joukkuetoverini, ajattelen tällä hetkellä ainoastaan Torinon pelastamista, Ogbonna sanoi Tuttomercatowebille.

Torino on tällä hetkellä kahdeksan pistettä putoamisviivan yläpuolella.

Torinon urheilujohtaja Gianluca Petrachi on jo aiemmin ilmaissut, että moni tarkkailija ulkomaisista seuroista on käynyt seuraamassa pelaajaa.

– Viime vuonna kieltäydymme kymmenen miljoonan punnan tarjouksesta, joka hänestä tehtiin. On selvää, että hän on arvokkaampi kuin 16 miljoonaa puntaa. Uskon, että hänen kannattaa kasvaa vielä Torinossa, seurajohtaja totesi kultakimpaleestaan aiemmin Manchester Evening News -lehden mukaan.