West Ham -luotsi ylistää Jussi Jääskeläistä: ”Hän on nuori 38-vuotias”
Kuva: Getty Images
West Hamin manageri Sam Allardyce on tyytyväinen joukkueen suomalaistorjuja Jussi Jääskeläisen työpanokseen.
Jääskeläinen vaihtoi täksi kaudeksi Boltonista lontoolaisseuraan. Allardyce myöntää alkuun olleensa hiukan skeptinen hankinnasta, mutta mieli muuttui kuitenkin nopeasti.
– Kun hankin hänet, pelkoni ei liittynyt hänen kykyihinsä, sillä tiesin hänen kykynsä työskenneltyäni hänen kanssaan Boltonissa, Allardyce sanoi The Sun –lehden haastattelussa viitaten kaksikon edelliseen yhteistyöhön.
Allardyceä epäilytti se, että Jääskeläinen oli pudonnut viime kaudella kakkosvahdiksi.
– En kuitenkaan ollut varma, onko hänellä yhä päättäväisyyttä tulla tähän liigaan takaisin. Se siis oli pelkoni, oliko hän mennyt ohi parhaastaan? Mutta heti pre-seasonin harjoittelusta ja siitä, kun hän sai itsensä taas iskuun, hän on ollut erinomainen hankinta meille.
Jääskeläinen ei ole enää mikään nuori vahti. Ikää mittarissa on pian jo 38 vuotta.
Allardycen mukaan Jääskeläisen tapauksessa ikä tosiaan on vain numero:
– Sinun täytyy vain katsoa häntä. Hänen vaimonsa sanoo, ettei hän näytä 38-vuotiaalta – etenkin silloin, kun hän on ajanut partansa. Hän on nuori 38-vuotias, Allardyce vitsailee.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn