AC Oulu hakee menestystä pitkäjänteisellä työllä: ”Satsataan alueen omiin nuoriin”
Kuva: Juha Tamminen
AC Oulu ei ehkä ole suurin suosikki Ykkösen voittoon, mutta seuran pitkäaikaisena tähtäimenä on kasvattaa joukkue ja koko organisaatio liigavaatimuksien tasolle.
– AC Oulu jatkaa omilla hyväksi havaituilla teeseillään. Satasataan oman alueen nuoriin pelaajiin ja joukkuetta täydennetään muutamalla ulkopuolisella täsmä hankinnalla. Virallinen tavoite on sijat 1-3. Se vaatii onnistumista kentällä ja toimistolla, seuran päävalmentaja Rauno Ojanen kertoi ACIAA-lehdessä.
– Seuran kauden pääteemoina on talousasioiden jatkaminen kohti voitollista tilinpäätöstä ilman, että se vaikuttaisi urheilulliseen puoleen, ja oman pelaajakehityksen edistäminen edelleen.
AC Oulu avasi kautensa 0-3-tappiolla liiganousua nopeasti viime kauden putoamisen jälkeen hakevalla Hakalle. Joukkue kohtaa tulevana torstaina FC KooTeePeen Oulun Raatin Stadionilla.
– Ykkösestä odotetaan jälleen ”kaikkien aikojen Ykköstä”. Näille puheille on katetta, sillä kymmenestä joukkueesta kahdeksan ilmoitti haluavansa kärkisijoille. Vain sarjanousija AC Kajaani ja JIPPO on tyytyväisiä hieman vähempään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!