Keith Armstrong luottavaisena: ”Olemme jopa ylittäneet odotukset talven aikana”
Kuva: Juha Tamminen
SJK:n urheilutoimenjohtaja Keith Armstrong lähtee luottavaisin mielin tulevaan kauteen.
Viime kaudella seuran kuvioihin mukaan tullut moninkertainen mestarivalmentaja näkee kaiken sujuneen varsin hyvin ennen kauden alkua. Joukkue onkin monien papereissa vahvin nousijakandidaatti Ykkösestä Veikkausliigaan.
– Paljon hyviä asioita on tapahtunut SJK:ssa talven aikana. Olemme nähneet muutamia hyviä voittoja, mutta toisaalta joukkue ei ehkä ole ollut talvella vielä niin hyvin hitsaantunut yhteen, sillä on ollut myös heikompia esityksiä, Amstrong sanoo seuran verkkosivuilla.
– Mutta kokonaisuutena Simo voi olla todella tyytyväinen talvikauteen, sillä uuden joukkueen kasaaminen ei ole koskaan helppo homma. Mielestäni olemme jopa ylittäneet odotukset talven aikana tässä ja tällä hetkellä voimme lähteä luottavaisena kauteen.
Viihdyttävää jalkapalloa ja hyviä tuloksia
Amstrong painottaa, että ensi kaudella on tultava tuloksia. – Haluamme pelata kaudella viihdyttävää jalkapalloa, mutta tiedämme olevamme yksi ennakkosuosikki alkavaan sarjaan, joten siksi on tärkeää että saamme myös hyviä tuloksia, Amstrong pohtii. – Viime kaudella nähtiin että emme saaneet välillä sitä palkintoa joistain otteluista, vaikka hallitsimme kenttätapahtumia ja olisimme sen kenties ansainneet. Eli on tärkeää että kaikki ymmärtävät että tämä on tulosurheilua. SJK:n kausi alkaa lauantaina kotiottelulla PK-35 Vantaata vastaan.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”