Tottenham joutuu kaivamaan kuvettaan pitääkseen Gareth Balen – palkkavaatimus lähes tuplaantunut
Kuva: Getty Images
BrittilehtiThe Daily Mail -kertoo, että niukasti Mestarien liigan ulkopuolelle jäänyt Tottenham joutuu kaivamaan kuvettaan pitääkseen Valioliigassa vuoden pelaajaksi niin pelaajien kuin toimittajienkin toimesta valitun Gareth Balen seurassa ensikin kaudella.
Balen kerrotaan haluavan palkassaan kompensaatiota siitä, että tyytyy jäämään seuraan vaikka himot veisivät miestä Mestarien liigassa pelaavaan joukkueeseen. Pelaaminen seurajoukkueiden ykköskilpailussa on miehelle erityisen tärkeää, koska maajoukkuetasolla Walesin kanssa arvokisaedustukset näyttävät epätodennäköisiltä.
Balen nykyisen palkan kerrotaan olevan 110 00 puntaa viikossa ja sopimusta on yhä kolme vuotta jäljellä. Balen kerrotaan kuitenkin haluavan ensi kaudesta lähtien palkan nousevan 200 000 puntaan, mikä olisi muiden liigan tähtipelaajien, mm. Robin Van Persien, Wayne Rooneyn ja Yaya Touren, tasoa.
Spurs-luotsi André Villas-Boas kertoo, että ensisijaista on pitää nykyisen joukkueen kulmapalat ensi kautta varten.
– Jos haluamme tulla paremmaksi ensi kaudella, meidän täytyy pitää kiinni parhaista vahvuuksistamme.
Bale on herättänyt jalkapallon ehdottomien suurseurojen kiinnostuksen ja mm. Real Madridin kerrotaan suunnittelevan 50 miljoonan punnan tarjousta miehestä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!