TPS-luotsi paljasti ryhmän suurimman ongelman
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäen mukaan hänen suojattiensa suurin ongelma on tällä hetkellä pelirohkeuden puute.
TPS on aloittanut kautensa odotettua vaisummin. Viisi ensimmäistä peliä ovat tuoneet vain kaksi voittoa, vaikka ennen kauden alkua joukkuetta povattiin HJK:n pahimmaksi uhkaajaksi mestaruustaistossa. Viimeksi helatorstaina joukkue poistui KuPS:n kotikentältä 1-4-tappio niskassaan.
TPS-luotsi Rajamäki avasi Unibetille turkulaisryhmän tämän hetken tunnelmia.
Mikä on TPS:n suurin ongelma tällä hetkellä?
– Kyllä se on pelirohkeuden puute. Kun ei ole rohkeutta toteuttaa asioita kentällä, niin homma menee turhan vaikeaksi. Meidän pelaajamme eivät tällä hetkellä heittäydy tarpeeksi nimenomaan pelille nimeltä jalkapallo, Rajamäki puhaltelee.
Se kuulostaa aika huolestuttavalta analyysiltä tässä vaiheessa kautta?
– No, siitä me keskustelemme pelaajien kanssa lisää tänään perjantaina. Haluan kuitenkin sanoa, että emme ole tässä tilanteessa ensimmäistä kertaa. Keväät ovat olleet meille vaikeita viimeisen neljän vuoden aikana, mutta me tulemme täältä vielä.
”En mene piiloon tai kyykisty tosiasioiden edessä”
Millä tavalla otat päävalmentajana vastuuta nykytilanteesta? – Kaikella mahdollisella tavalla. En mene piiloon tai kyykisty tosiasioiden edessä silloin, kun joukkueella on vaikeaa. Päävalmentajana se on ainut vaihtoehto ja toivon mukaan se myös ihmisille riittää. TPS:n intohimoiset kannattajat ovat myös ilmaisseet huolensa ja ärtymyksensä joukkueen tämän hetken suorittamisesta. Osa faneista on jopa sitä mieltä, ettei hommasta tule enää mitään. Mitä vastaat faneille? – Toivon ja uskon, että fanit ymmärtävät tämän tilanteen ja pysyvät joukkueen takana. Pelaajat tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen, että homma saadaan käännettyä, viestittää Rajamäki terveisiään kannattajille. – TPS:llä on liigan parhaimmat kannattajat. Joukkue tarvitsee heitä tällä hetkellä enemmän kuin ehkä koskaan.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”