TPS:n keskikenttämies sivussa kauden loppuun: ”Menetys on suuri, mutta joukkueesta pitäisi löytyä leveyttä”
TPS:n keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehto joutui poistumaan kentältä sunnuntain ottelussa JJK:ta vastaan kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä. Tammilehto oli eilen magneettikuvauksessa ja vammasta saatiin lisätietoa.
– Duarten polvi vääntyi pallontavoittelutilanteessa pahasti ja siitä kuului rusahdus. Hyvä ensihoito rauhoitti tilannetta. Seuraavana päivänä tehdyssä tutkimuksessa polvi ei ollut turvonnut, mutta esiin nousi kuitenkin epäilys ristisidevammasta. Keskiviikkona suoritetussa magneettikuvauksessa varmistui polven eturistisiteen repeämä, TPS:n lääkäri kertoi seuran tiedotteessa.
– Vamma vaatii leikkauksen ja kuntoutuminen pelikuntoon kestää yli puoli vuotta, joten Duartea ei valitettavasti enää tällä kaudella kentällä nähdä. Harmittavan huono onni TPS:n uudella, lahjakkaalla pelaajalla.
Tammilehto siirtyi TPS:ään talvella, kun oli purkanut sopimuksensa Hongan kanssa loppusyksystä palkanmaksuongelmiin vedoten. Nyt 23-vuotiaan pelurilla on edessään uudet vastoinkäymiset.
– ”Dunkulla” ei ole ollut helpoin kuusi kuukautta takana – eikä nyt edessä. Tiedän, että hän kuitenkin saa parasta mahdollista hoitoa. Menetys on suuri, mutta joukkueesta pitäisi löytyä leveyttä, jolla Dunkkua paikataan.
– Santeri Mäkisen paluuseen on vielä 6-8 viikkoa, joten nuorimmat kasvatit Matej Hradecky, Ville Starck ja Aleksi Ojanperä saanevat mahdollisuutensa ennakoitua aiemmin, TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande kertoo.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”