Louis Van Gaal lopettaa uransa MM-kisoihin!
Kuva: Getty Images
Hollannin jalkapallomaajoukkuetta tällä hetkellä luotsaava Luis Van Gaal kertoi medialle, että ensi kesän MM-kisat Brasiliassa päättää hänen valmentajanuransa.
Mies on pariinkin eri otteeseen luotsannut maajoukkuetta sekä hänet muistetaan eritoten Amsterdamin Ajaxin valmentajana 1990-luvun puolivälin huippuvuosina, kun Jari Litmanen heilutti kentällä tahtipuikkoa seuran voittaessa mm. Mestarien liigan. Seuratasolla Van Gaal on sittemmin ollut myös FC Barcelonan sekä Bayern Münchenin luotsina.
Hollanti on jo lähes varmistanut kisapaikkansa. Joukkue johtaa omaa lohkoaan yhdeksällä pisteellä ennen toisena olevaa Unkaria. Van Gaal otti nykyisen pestinsä vastaan viime kesänä, kun edellinen päävalmentaja Bert van Markwijk jätti tehtävänsä surkeasti menneiden EM-kisojen jälkeen, kun Hollanti jäi alkulohkoon.
– Otin maajoukkueen valmennettavakseni, koska minulla oli halu päästä arvokisoihin. En ole siihen ennen kyennyt, mies viittaa Soccerway.com:n siteeraamaana aiempaan epäonnistuneeseen pestiin vuosina 2000-02, kun Hollanti jäi ulos MM-kisoista.
– Maajoukkueluotsina joudun jatkuvasti lainailemaan muiden pelaajia, enkä pidä siitä. Loppujen lopuksi, valmentaminen on minulle päivittäistä työskentelyä pelaajien kanssa kentällä.
61-vuotias valmentaja kertoi, että seurajalkapallo kuitenkin yhä kiinnostaisi ja että hyvä tarjous Englannin Valioliigasta saisi hänet jatkamaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”