Real Madridin keskikenttäpelaaja Kakalla on siirtuikkunassa vain yksi todellinen vaihtoehto, AC Milan, kertoo Marca.

Brassitähti haluaa lehden mukaan siirtyä entiseen seuraansa AC Milaniin, ja myös italialaisseura on kiinnostunut taiturista.

– Haluan lähteä. Ancelotti tietää sen. Florentino tietää sen. Koko seura tietää, Kaka kertoi Deportivo-ottelun jälkeen erittelemättä sen tarkemmin suuntaa.

Kaka on todella hyvin palkattu, sillä mies kuittaa noin kymmenen miljoonaa euroa kautta kohden. Milanissa pelaaja joutuisi leikkaamaan tienestejään, sillä Serie A -seuralla tuskin olisi varaa tuollaisiin kuluihin.

Kaka pelasi menestyksekkäästi AC Milanissa ennen siirtoaan valkopaitoihin vuonna 2009. Kaka voitti seurassa tuolloin käytännössä kaiken mahdollisen.