Suomalaishyökkääjä Teemu Pukin tilanne FC Schalken riveissä ei näytä lupaavalta. Klaas-Jan Huntelaar on joukkueen ykköstykki ja kesällä Mainzista hankittu unkarilainen Adam Szalai on sementoinut itsensä selkeästi suomalaisen edelle nokkimisjärjestyksessä.

Kauden avausottelu viime sunnuntaina oli Pukin kannalta katastrofi, kun Huuhkaja-peluri ei mahtunut edes vaihtopenkille. Suomalaisen agentti Jürgen Springer lupasikin Bundesliiga.com-sivuston haastattelussa, että edessä ovat keskustelut Schalken kanssa.

Kaikesta päätellen Pukki haluaisi siirron muualle jo elokuun siirtoikkunan aikana ja SuomiFutis-sivuston Saksasta saamien tietojen mukaan ensimmäinen konkreettinen tarjouskin on saapunut Gelsenkircheniin: skottijätti Celtic haluaa Pukin riveihinsä!

Schalke pysyy yhä tiukalla kannalla

Lähteemme mukaan siirto ei kuitenkaan ole näillä näkymin toteutumassa, sillä Schalke haluaa yhä pitää kiinni suomalaiskärjestään. Saksalaisseuran ongelmana on löytää sopiva korvaaja Pukille, eikä pitkään kauteen Mestarien liigassa ja Bundesliigassa voi lähteä ainoastaan kahdella nimellisellä hyökkääjällä. Ei, vaikka nyt alkaa olla viimeinen tilaisuus rahastaa Pukilla, sillä hyökkääjän sopimus on katkolla kuluvan kauden jälkeen.

Celtic ja Skotlannin pääsarja olisivat Pukille varmasti mielenkiintoinen haaste. Tarjolla olisi peliaikaa myös Mestarien liigassa, jossa Celtic viime kaudella eteni kovasta alkulohkosta FC Barcelonan vanavedessä jatkoon. Celtic on vielä pelaamassa CL-karsintoja, mutta minimissään paikka Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen on saletti.

Rahaa skottijätillä olisi Pukin lunastamiseksi, sillä seura myi kesällä hyökkääjä Gary Hooperin reilulla kuudella miljoonalla eurolla QPR:lle. Hooper jättää Celticiin 31 viime kaudella ampuman maalin kokoisen aukon, jonka paikkaajaksi skottiseura haluaisi Teemu Pukin.

Celtic nähtiin vuosi sitten pelaamassa myös Suomessa, kun joukkue kohtasi HJK:n Mestarien liigan karsinnoissa.

Pekka Franck (Twitter @PekkaFranck)