Viidennen perättäisen suomenmestaruutensa voittanut HJK päätti kautensa komeaan 4-2-voittoon Kuopion Palloseurasta. Ennen tätä päivää KuPS olikin ainoa joukkue tämän kauden Veikkausliigassa, jota helsinkiläiset eivät olleet onnistuneet nujertamaan, mutta lopulta tuokin peikko karistettiin olkapäiltä.

Kauden alussa niin liigassa, Suomen Cupissa kuin eurokentilläkin takellellut HJK pääsi kesän lämmetessä kovaan lentoon, sillä se ei hävinnyt enää otteluakaan kesäkuun jälkeen. Kaikkiaan tappioton putki venyi jo 20 ottelun mittaiseksi ja ensi kauden alussa Klubi voikin tavoitella jo kaikkien aikojen ennätystä. HJK:n mestaruus tuli lopulta 12 pisteen erolla ennen hopeajoukkue Honkaa.

HJK:n sankarina päätöskierroksella oli maajoukkuekärki Mikael Forssell, joka viimeisteli KuPS:in verkkoon hattutempun. Miklu teki koko kauden aikana 14 maalia ja nousikin hyvän loppukautensa ansiosta mestareiden parhaaksi maalintekijäksi. Yhden maalin HJK:lle iski tänään Sebastian Mannström.

Sarjassa seitsemänneksi sijoittuneen KuPS:in maaleista vastasivat tänään HJK-kasvatti Juha Hakola sekä ensi viikolla Meksikon kohtaavaan liigamaajoukkueeseen valittu Aleksi Paananen. Veikkausliigan maalipörssissä jaetulle neljännelle sijalle päätynyt, 12 maalia KuPS:ille tehnyt Ilja Venäläinen juoksutettiin kentälle vasta kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa.