Ykkösen nousukarsintaa seurasi jättiyleisö Porissa
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon Ykköseen nousee ensi kaudeksi kaksi seuraa ja Kakkosen neljän alueellisen lohkon voittajat kohtaavat toisensa nousukarsinnoissa kahdessa otteluparissa.
Lauantaina HIFK tarrasi kiinni nousuun kaatamalla PS Kemin vieraskentällä 1-0-lukemin; sunnuntaina FC Jazz ja tammisaarelainen EIF kohtasivat Porissa peräti 3024 katsojan edessä iltavalaistuksessa.
Ottelu Porissa päättyi 2-2-tasalukemiin. Isäntien Samu Petteri Mäkelä sekä vieraiden Mamadou Konate iskivät kaksi maalia mieheen. Jazz teki avausmaalin jo 7. minuutilla, mutta EIF oli siirtynyt johtoon reilun puolen tunnin pelin kohdalla.
Mäkelän illan toinen maali syntyi vartti ennen loppua, mutta pienestä EIF:n etulyöntiasemasta jatketaan otteluparia ensi viikonloppuna Tammisaaressa.
Otteluparien voittajat nousevat Ykköseen. Toiset osaottelut pelataan ensi lauantaina.
LUE MYÖS:
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta