Huuhkajapuolustaja Jukka Raitalan syksy Hollannin Eredivisien Heerenveenissa sujui kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan. Siirtoikkuna aukeaa tammikuun alkaessa ja Raitala kertoi SuomiFutis.comille ettei siirto ole ainakaan poissuljettu vaihtoehto.

Jukka, kausi sai aika huono alun, kun loukkaannuit pahaan saumaan pre-seasonilla?

Pahaan paikkaanhan se tuli, mutta elokuun puolivälistä saakka olen ollut pelikunnossa, mutta silti pelasin nolla peliä syksyn aikana.

Ei varmasti suunnitelmien mukainen alkukausi siis?

Ei todellakaan. Vaikea syksy on takana ja pakko myöntää, että teki hyvää päästä vähäksi aikaa pois ja lomalle.

Miltä näyttää nyt jatkon suhteen? Oletko keskustellut tilanteestasi päävalmentaja Marco van Bastenin kanssa?

Olemme jutelleet, mutta en sen enempää yksityiskohtiin halua mennä sen suhteen. Sen voin sanoa kuitenkin, että vaikealta tämä tilanne näyttää.

Eli jotain uutta voi olla edessä nyt tammikuussa…

Katsotaan nyt. Tuskin seura ainakaan siirrolle hanttiin pistäisi, kun kyseessä on pelaaja joka ei pelannut lainkaan syyskierroksella. Ei näistä koskaan tiedä, jää nähtäväksi mitä tapahtuu.

Kuten kerroit, olet kuitenkin ollut täysin pelikunnossa koko syksyn. Miten vire ja pelituntuma?

Ihan hyvässä kunnossa olen ja pelituntumaa on kakkosjoukkueen peleistä. Hyvässä iskussa on pakko olla jo senkin takia, että tuskin mikään seura haluaa edes harkita puolikuntoisen pelaajan hankkimista.

Miten nyt seuraavat askeleet?

Heti uuden vuoden jälkeen matkaan Hollantiin ja 3.1. jatkuvat harjoitukset. Eli silloin aamupäivällä pitäisi olla takaisin Heerenveenissa ja katsotaan sitten miten siitä eteenpäin. Tuskin tässä nyt ennen sitä kuitenkaan mitään ehtii tapahtua.

Kim Sanden