Markus Halsti ja Malmö lähtevät Allsvenskan-kauteen paljon vartijoina. Malmö on Ruotsin puolustava mestari, ja Halsti on lukeutunut joukkueen avainmiehiin.

– Pelipaikka on sama, mutta pientä viilaamista siihen on tullut. Nyt olen selkeästi puolustava keskikenttämies, tosin viime kaudellakin luonnostaan pelasin vähän samassa roolissa, Halsti sanoo pelaajatallinsa OrsaSportin sivuilla.

Halsti kuuluu joukkueen kokeneeseen kaartiin, joten vastuuta olisi otettava myös kentän ulkopuolella. Mestaruustaistelusta tulee niin tiukka, että johtajuutta tarvitaan.

– IFK Göteborg on varmasti satsannut eniten – jälleen kerran – ja samoin on AIK. Veikkaisin että me mukaan lukien tästä kolmikosta ainakin kaksi on kolmen parhaan joukossa. Toisaalta nimet eivät lopulta paljon paina, Allsvenskan on niin tasainen sarja, Halsti muistuttaa.