Arsenalin managerin Arsene Wengerin mukaan joukkueeseen viime kesänä seuraan sen ennätyssummalla siirtynyt Mesut Özil taistelee ensi kaudella Valioliigan parhaan pelaajan manttelista.

Özil, joka maksoi seuralle lähes 50 miljoonaa, on ehtinyt saada jo kevättalven aikana kovaa kritiikkiä siitä, ettei pystynyt osaltaan ratkaisemaan otteluita. Lisäksi saksalainen on ollut maaliskuun alusta lähtien sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta on palannut juuri harjoitusvahvuuteen ja saattaa pelata jo sunnuntaina Hull-ottelussa. Wenger kertoo syyn, miksi Özilillä on ollut osin hankalaa.

– Hänellä oli jakso, jolloin hän oli väsynyt koska ei ollut tottunut pelaamaan kautta ilman talvitaukoa. Mielestäni hän on fantastinen futari ja laittaisin hänet jo Vuoden Pelaaja -ehdokaslistalle ensi kautta ajatellen, Wenger kertoi seuran kotisivuilla.

– On hyvä, että olemme saaneet hänet takaisin. Meillä oli välillä niin monta hyökkäyspään pelaajaa poissa. Hän tuottaa joukkueelle aina paikkoja maalintekoon. Emme ole viime aikoina tehneet kovin paljon maaleja, joten on tärkeää saada hyökkäyspään potentiaalimme takaisin.

Özil tuokin oman mausteensa Arsenalin hyökkäysten rakenteluun. Hän on luonut 22 pelaamassaan ottelussa peräti 63 maalipaikkaa eli lähes kolme per ottelu. (lähde). Edellä tässä tilastossa Valioliigan suhteen on vain Manchester Cityn David Silva, joka on luonut 3,5 maalipaikkaa ottelua kohden.