FC Barcelonan valmentaja Gerardo Martino ei ole huolissaan tähtisuojattinsa Lionel Messin tulevaisuudesta.

Messin kausi on ollut tähden itsensä asettamalla mittapuulla keskinkertainen. Jopa siirtohuhut ovat nousseet esiin, mutta Martino ei näille puheille paljon korviaan heilauta.

– Minulle ja 99 prosentille jalkapalloihmisistä se yllättää, että ihmiset puhuvat Messin tulevaisuudesta. Pelaajat unohtavat sopimustilanteensa, kun pelataan sellaisia pelejä kuin mitä pelaamme, Martino pyöritteli AS-lehden mukaan.

– Pelaajat pelaavat joskus todella hyvin ja joskus eivät, mutta sitä ei pitäisi nähdä niin merkityksellisenä, Martino jatkoi ja lisäsi.

– En voi nähdä Messin päättävän uraansa muussa seurassa kuin Barcassa.

Martino on saanut myös osakseen jonkin verran kritiikkiä, eikä luotsin jatkoa seurassa pidetä mitenkään varmana asiana.

– Ajattelen, että kaiken huomioni on oltava tässä kaudessa. Luulen, että se olisi melkein petos ryhmää kohtaan ajatella jo seuraavaa kautta. Minun on annettava kaikkeni tälle kaudelle, Martino pohti.