Täksi kaudeksi Tukholman AIK:hon siirtynyt nuori suomalaishyökkääjä Eero Markkanen onnistui maalinteossa jo kauden kolmannessa liigaottelussaan. 22-vuotias Markkanen pelasi toista kertaa AIK:n avauksessa ja laittoi pallon Örebron verkkoon jo kuuden minuutin pelin jälkeen.

– Oli todella hienoa marssia kentälle avauskokoonpanossa ensimmäistä kertaa. Ja vielä hienompaa oli tehdä eka virallinen maalini AIK:n paidassa, niin ja Norra Stån edessä. Uskomattoman upea fiilis, Markkanen hehkuttaa OrsaSportin haastattelussa.

Markkasen maali syntyi kauniin yhteispelin hedelmänä. Suomalainen pelasi rangaistusalueella näppärän pikku seinäsyötön pelikaverin kanssa ja lopulta lähes parimetrinen Markkanen nikkasi pallon päällään etutolpalta sisään.

Markkanen otettiin vaihtoon 77. minuutilla. Myös varoituksen saanut Markkanen valittiin mm. Svenskafans-sivustolla AIK:n parhaaksi pelaajaksi.

AIK koki joukkueena pettymyksen Örebron noustessa ottelun lopussa tasoihin. Neljä pistettä kolmesta ottelusta saalistanut AIK kohtaa seuraavaksi jo keskiviikkona pelattavassa Tukholman paikallispelissä Djurgårdenin.

– Hienoa oli niin maali kuin aloituspaikkakin, mutta kyllä tässä päällimmäisenä on pettynyt. Lopputulos ottaa päähän ja tuntuu melkeinpä tappiolta, niin paljon peliä hallittiin. Harmittavasta virheestä pääsi vastustaja tasoittamaan. No onneksi seuraava peli tulee jo nopeasti, Markkanen pohtii.