Perinteikkään Real Betisin päivät alkavat olla luetut. Joukkueella on pelaamatta enää viisi ottelua ja putoamisviiva on karannut kymmenen pisteen päähän. Näin sevillalaisryhmä saa jo valmistautua hakemaan vauhtia alemmalta sarjaportaalta.

Real Betisin kohtalon sinetöi kivuliaasti paikallisvastustaja Sevilla. Mestarien liigan paikasta viimeiseen asti kamppaileva Sevilla haki sunnuntaina 2-0-voiton Betisin kotiareenalta ja lopetti arkkivihollisensa pyristelyt.

Suosiollista apua Sevilla sai Espanjan MM-kisatuomarilta Carlos Velasco Carballolta. Carballo tuomitsi 27. peliminuutilla Sevillalle rangaistuspotkun ja osoitti Betisin Juan Carlosille punaisen kortin. Betis-puolustaja pelasi kuitenkin selvästi palloa ennen Sevillan läpikarannutta Carlos Baccaa, joten derbyn voi todeta ratkenneen pitkälti tuomarivirheeseen.

Rankkarin sekä ottelun loppuhetkillä syntyneen toisen maalin ampui verkkoon ranskalaishyökkääjä Kevin Gameiro.

Paikallisvastustaja Sevilla on lyönyt Real Betisiä kauden aikana isän kädestä. Liigaottelut Sevilla vei nimiinsä maalein 4-0 ja 2-0. Erityisen tuskallinen Betis-kannattajille oli Euroopan-liigasta putoaminen, sillä Sevilla pudotti joukkueen neljännesvälierissä dramaattisesti rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Perinteikäs Real Betis on La Ligan maratontaulukossa sijalla 10 ja se on pelannut 2000-luvulla kolme kautta lukuun ottamatta pääsarjassa. Edellinen vierailu kakkostasolle kesti kahden kauden ajan (kaudet 2009-2010 ja 2010-2011). Uudelta putoamiselta joukkueen voi pelastaa enää vain ihme.