Huuhkaja-vahti Lukas Hradeckyllä on mahdollisuus kirjauttaa nimiinsä jo kauden 11 nollapeli Tanskan liigassa perjantaina, kun hänen edustamansa Bröndby kohtaa kotikentällään SönderjyskEn.

Hradecky johtaa sarjan nollapelitilastoa. Hän on pitänyt maalinsa 10 kertaa puhtaana. Toisena tilastossa on sarjakolmosen FC Kööpenhaminan maalivahti Johan Wiland yhdeksällä nollalla.

Hradecky voi teoriassa vielä rikkoi viime kauden nollapeliennätyksensä. Silloin hän piti 16 kertaa maalinsa puhtaana ja nyt kierroksia Tanskassa on vielä seitsemän jäljellä. Ennusmerkit eivät kuitenkaan ihan tätä lupaa, kun Bröndby mm. hävisi edellisen pelinsä AaB:lle 0-2-lukemin.

Bröndby on kuitenkin vahvasti matkalla eurokentille ensi kaudeksi. Joukkue on sarjassa neljäs, kun kaksi parasta etenee Mestarien liigan karsintoihin ja kaksi seuraavaa Eurooppa-liigan karsintoihin.

Eroa 2-3 sijoihin jo kuusi pistettä ja kärkeen 13 pistettä. Perässä hiostaa viidentenä Hradeckyn ex-seura Esberg vain kahden pisteen päässä, tosin ottelun enemmän pelanneena.