Valioliigan mestaruustaistelun ratkaisuhetket alkavat olla käsillä viikonloppuna. Chelsean mestaruushaaveet pitäisi hengissä vain voitto kärkiottelusta Liverpoolia vastaan. Päävalmentaja Jose Mourinho ei kuitenkaan ujostele osoittaessaan, ovatko hänen prioriteettinsa Valioliigassa vai Mestarien liigassa.

Portugalilaisluotsi pyysi seurajohdolta lupaa peluuttaa vähän peliaikaa saaneita pelaajiaan Liverpool-matsissa, jotta avainmiehet saavat huiliaikaa ennen keskiviikon Atlético Madrid -kohtaamista. Metro-lehden mukaan Mourinholle näytettiin vihreää valoa, joten Liverpoolin kotistadionilla Anfield Roadilla nähtäneen sunnuntaina hyvin poikkeuksellinen Chelsea.

Lehti uskoo, että pelivuoron saavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella mm. nuoret puolustajat Tomas Kalas ja Andreas Christensen. Samoin 19-vuotias hollantilainen Nathan Ake saattaa tehdä kauden ensiesiintymisensä Chelsean ykkösjoukkueessa.

Hyökkäyspäässä peliaikaa annettaneen muuten vähemmän pelanneille Demba Balle, André Schürrlelle ja Mohamed Salahille. Maalia puolestaan vartioi varmuudella 41-vuotias Mark Schwarzer, sillä ykkösvahti Petr Cech loukkasi tiistaina olkapäätään.

Tutummista nimistä kentällä nähtäneen sentään Nemanja Matic, John Obi Mikel ja Frank Lampard. Heitä Mourinhon ei tarvitse säästellä, sillä Matic ei ole pelikelpoinen Mestarien liigassa ja Mikel ja Lampard kärsivät ensi keskiviikkona pelikieltoa.