Ruotsin Allsvenskanin kärjessä porskuttaa viime kauden mestari Malmö FF. Joukkueen suomalaispelaaja Markus Halsti on ollut pienistä reisivaivoista huolimatta jälleen tärkeä palanen skånelaisten alkukautta.

Maajoukkueenkin osalta on tärkeää, että Halsti pelaisi isoja minuutteja, sillä tiiviin sarjaohjelman myötä lähes kaikki Ruotsissa pelaavat ammattilaisemme joutunevat jättämään kevään valmistavat maaottelut väliin.

SuomiFutis-sivusto tapasi Halstin aurinkoisessa Malmössä. Puheenaiheina olivat niin maajoukkue ja tulevat EM-karsinnat kuin viime vuosina seuratasolla tapahtunut pelipaikan vaihto.

Suomessa sinut totuttiin näkemään topparina, ja sillä paikalla olet pelannut maajoukkueessakin. Kerrotko, miten ”jouduit” keskikentälle?

– Valmentaja sanoi toissa kesänä, että meillä on liikaa hyviä toppareita ja kokeili kilpailutilanteen pakottamana minua keskikentällä treenipelissä West Bromwichia vastaan toissa kesänä.

– Pelasin 90 minuuttia, mikä oli yllätys, että jaksoin. Pelasimme 4-4-2:ta niin kuin nykyäänkin, eikä se ollut sitä, että olisin vaan hengannut toppareiden yläpuolella, vaan paahdoin ympäri kenttää. Kaikki sanoivat pelin jälkeen, että mikset ole pelannut aiemmin keskikentällä. Kai se sitten meni hyvin?

Oliko pelipaikan vaihdos vaikea?

– Valmentaja näki treeneissä, että tykkään olla pallon kanssa. Vahvuutenani on se, että pystyn antamaan hyviä ja järkeviä syöttöjä. Topparinakin on toki tärkeää, että voi pelata jalalla. Jos kuitenkin annat topparina yhden haastavan syötön, se katkotaan ja siitä tehdään maali, on aivan sama, mitä teet loppupelin aikana. Saat ”kuraa” varmasti.

Mitä sanot Malmön alkukauden peleistä?

– Vieraspeli IFK Göteborgia vastaan on ollut kauden paras. Meillä on balanssi siinä, että puolustamme hyvin, mutta hyökkääjille annetaan vapauksia, koska heidät on hankittu Malmöön tekemään maaleja.

– Meidän oikea laitalinkkimme Guillermo Molins on tehnyt kahdeksassa pelissä 10 maalia, mikä kertoo hänen vahvuuksistaan. Hän ei sitten ole puolustussuuntaan niin tärkeä pelaaja. Viimeisessä 20 pelissä hän on tehnyt enemmän kuin pisteen ottelua kohden.

Tiukka kevät estämässä maajoukkuepelit

Malmö pelaa toukokuun lopulla tiukalla ohjelmalla, mikä ei ole hyvä asia maajoukkueen kannalta. Suomi-Tshekki -ottelu on vain päivää ennen Malmön vieraspeliä Mjällbyä vastaan, ja myös Baltic-cup pelataan niin, että ottelut osuvat kahden Malmön viikon sisällä pelattavien liigapelien väliin.
Näyttöpaikat syksyllä alkavia karsintoja varten rajoittuvat siis vain liigaotteluihin.

Mitä ajattelet kevään ohjelmasta ja tulevista karsinnoista?

– Tshekki-peli ja Baltic-cup olisivat tärkeitä, sillä nehän ovat viimeiset pelit ennen karsintoja. Tilanne on sama kaikille Ruotsissa pelaaville. Jos niihin ei pääse, se ei ole positiivinen asia sen kannalta, että pääsisi pelaamaan.

– Itse olen ollut kahdet koko karsinnat mukana. Jännitys on ehkä väärä sana, mutta aina niiden alkua odottaa. Ne ovat aina uusi mahdollisuus. Arvonnassa kävi hyvä tuuri. Kovia maita tulee vastaan, mutta jos pääsemme omalle tai vähän sen yli, voimme voittaa lohkossa kenet vaan. Se vaatii toki että pelaamme hyvin.

– Vaikka Mixu (Paatelainen) on saanut käytettyä laajaa rinkiä, on muutamien avainpelaajien oltava kunnossa. Se on meille tärkeää.

Paljonko se kisapaikka on oikeasti siitä arvontatuloksesta kiinni?

– Nyt ajattelin heti, ettei tullut mitään ihan überkovaa vastaan. Viime kerralla tuli Espanja ja Ranska. On tärkeintä että tuli maita, joiden pelit voivat mennä ristiin. Espanja ja Ranska olivat maita, joista ajatteli heti, että ne klaaraavat, ja niiden pitääkin voittaa Suomi. Ainoa jännityksen aihe oli, että kumpi niistä voittaa toisen.

– Nyt lohkossa on jengejä, joista on vaikea sanoa, kumpi voittaa kumman. Sen ajanjakson vire määrää. Kreikasta ihmiset ajattelevat väärin, että se on helppo maa. He ovat kuitenkin olleet kisoissa, ja kotonakin meiltä vaaditaan todella hyvä peli, että saamme pisteet.

– Nyt muiden pelit voivat mennä ristiin enemmän. Se oli ensimmäinen ajatus kun näin tuloksen.

Paineet sytyttävät

Maajoukkueen avauskokoonpanossa on sekä talvi- että kesärytmillä pelaavia pelaajia. Pelivireen ja jaksamisen kannalta molemmissa rytmeissä on puolensa.

Syksystä kevääseen pelaavat tulevat Ruotsia ja Norjaa kovemmista liigoista, mutta viimeksi mainituissa maissa pelaavien miesten pelituntuma on parempi, jos vaan vastuuta on tullut kesän aikana.

Mikä merkitys eri kausirytmeillä on?

– Kun viimeiset liigapelit alkavat, niin itsellä on takana 11 kuukautta pelejä! Toisaalta, vaikka toisilla kesä on lomaa, niin tuolla tasolla pitää olla sen verran ammattilainen, ettet mene vain mökille kalastamaan.

– Mixu ei halua kuulla mitään selityksiä, jos tulee huonossa kunnossa. Ei voi selittää, että oli loma. Ei tuommoinen merkitse ainakaan valmentajalle.

Tuleeko siitä paineita, että syksyllä alkavat juuri ne karsinnat, joihin on tähdätty koko Mixu Paatelaisen aika A-maajoukkueessa?

– Aina, kun menen kentälle pelipaita päällä, on ajatus se, että menemme voittamaan. Oli sitten AIK vieraissa tai mikä vaan, menemme voittamaan. Maajoukkueessa karsintapelejä on vielä vähemmän. Ensimmäinen peli ratkaisee heti, samoin toinen ja kolmas. Se on nähtävä positiivisena, että tätä kautta saa itsestään enemmän irti. Silloin tietää, että on panosta.

– Jos ei tällaisissa peleissä pysty antamaan kaikkeaan, niin koska sitten? Nämä pelit ovat niitä, jotka ratkaisevat, eivätkä mikään keskikastin pelejä, kun mestaruus on ratkennut. Itse haluan pelata aina niissä peleissä, joissa ratkaistaan jotain.

Miltä vaikuttavat mahdollisuutesi pelata maajoukkueessakin keskikentällä?

– Siinä on hyviä jätkiä. Ainahan siihen on mahdollisuudet ja treenaan, että pääsisin siihen. Siinä on tiukkaa kamppailua ja hyviä äijiä. Viime aikoina olen ollut maajoukkueessa topparina. Olen toki pelannut vain yhden kokonaisen pelin. Se oli Espanjaa vastaan, ja se oli pelikuvaltaan hieman erilainen, mitä pelit tulevat näissä karsinnoissa olemaan.

– Sen näkee sitten, mitä Mixu ajattelee. Pyrin treenaamaan ja pelaamaan mahdollisimman hyvin. Kyllä valmennusjohto tietää, että pelaan keskikentällä. Itselleni tilanne on enemmänkin sitä, että pääasia ja kunnia on päästä ylipäätään pelaamaan.

Panu Markkanen, Malmö
Twitter @PanuMarkkanen