FC Barcelonan puheenjohtaja Josep Bartomeu on kertonut seuran olevan aikeissa tarjota supertähdelleen Lionel Messille paranneltua pelaajasopimusta. 26-vuotiaan argentiinalaisen nykyinen sopimus umpeutuu vuonna 2018, mutta seurapomon mukaan Messin kontrahti vaatii kohennusta.

– Haluamme parantaa sopimusta, koska hän ansaitsee sen. Sopimus on päivitettävä vastaamaan jalkapallon nykyistä tilannetta, Bartomeu on todennut BBC:n mukaan.

25 maalia tällä kaudella tehnyttä Messiä on kritisoitu väsyneistä otteista tärkeissä otteluissa. Barcelona putosi äskettäin Mestarien liigasta, hävisi Espanjan Cup -finaalin ja on pudonnut kolmanneksi La Ligassa.

– Olemme epäreiluja Leoa kohtaan. Seuramme jäsenten on ymmärrettävä, että meidän täytyy pitää huolta Messistä, Bartomeu kertoi Esport3 -televisiokanavan haastattelussa.

– Hänen panoksensa on on ollut todella tärkeä seuralle ja on sitä jatkossakin. Siksi meillä ei ole epäilystäkään, etteikö Messi johtaisi seuraa tulevaisuudessakin. Hän on nuori, hän on maailman paras pelaaja ja me uskomme häneen.