Turkin maajoukkuepelaaja Gökhan Töreä on ammuttu yökerhossa Istanbulissa. Ammuskelu tapahtui sunnuntai-iltana.

22-vuotias Töre pelaa tätä nykyä Besiktasin joukkueessa, jossa hän on lainalla Huuhkaja-tähti Roman Eremenkon venäläisseurasta Rubin Kazanista. Aikaisemmin Töre on edustanut urallaan Hamburger SV:tä sekä junioritasolla Bayer Leverkusenia ja FC Chelseaa.

Töre oli joukkuekavereineen diskossa, kun ammuskelu alkoi. Luoti osui häntä olkapäähän. Töre leikattiin sairaalassa jo viime yönä, mutta tarkempia tietoja hänen terveydentilastaan ei ole annettu.

Bildin mukaan ammuskelun aiheuttaja oli ilmeisesti äkillisesti syttynyt riita, johon Törellä ei ollut osaa eikä arpaa. Laukauksia ei myöskään kohdistettu tarkoituksellisesti häntä kohti, vaan Tören kohdalla kyse oli sattumasta.

Keskikentän laidalla parhaiten viihtyvä Töre on tehnyt tällä kaudella Turkin pääsarjassa kolme maalia ja alustanut seitsemän.