Argentiinalaishyökkääjä Carlos Tevez on ilmoittanut maansa jalkapalloliitolle, ettei näiden kannata ajatella valitsevansa häntä maan MM-kisajoukkueeseen. Mies on brittilehti Metron mukaan tehnyt jo perheensä lomasuunnitelmat valmiiksi.

– Olen jo ostanut liput mennäkseni vaimoni ja kolmen lapseni kanssa Disney Worldiin. He ansaitsevat tämän matkan ja olen tehnyt selkeän päätöksen siitä, missä paikkani on. Asia on näin ja sillä sipuli, 30-vuotias Tevez kertoi lehdistölle.

Kaksi kautta Manchester Unitedissa ja neljä paikalliskilpailija Cityssä pelannut Carlos Tevez ei ole pelannut Argentiinan maajoukkueessa sitten vuoden 2011 Etelä-Amerikan mestaruusturnauksen. Miehen hyvä pelivire on kuitenkin poikinut ehdotuksia, että maajoukkuevalmentaja Alejandro Sabellan tulisi valita konkari mukaan MM-ryhmäänsä.

Täksi kaudeksi Juventukseen siirtynyt Tevez on tehnyt 29 Serie A -ottelussa 18 maalia ja antanut kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä. Hän on tällä hetkellä toisena sekä Italian pääsarjan maalipörssissä että tehotilastossa.