Veikkausliigaan viime kauden päätteeksi noussut SJK oli asettanut sarjanousun tavoitteeksi syksyllä 2015. Nousu onnistui kuitenkin jo kaksi vuotta etujassa ja näin Seinäjoella nähdään pääsarjafutista 17 vuoden tauon jälkeen. Buumi kaupungissa onkin kova.

– Liiganousun varmistuttua huomasi, miten iso asia se oli tälle kaupungille ja oikeastaan koko alueelle. Futikselle oli tilausta, se näkyy katukuvassa ja joka paikassa. Kannattajat ovat ottaneet meidät hienosti vastaan, SJK:n luottopuolustaja Matti Lähitie toteaa SuomiFutis-sivuston haastattelussa,

Lähitie on pelannut SJK-paidassa jo vuonna 2011 seuran pelatessa vielä Kakkosta. Jo silloin seuralla oli selkeitä tulevaisuuden visioita, jotka ovat edelleen kirkkaasti koko organisaation mielessä. Liigassakaan SJK ei aio peruutella, vaan pyrkii viemään määrätietoisesti niin seuraa kuin Suomi-futistakin eteenpäin.

Pohjalaisyleisön kiinnostuksesta kertoo, että viime kauden ratkaisupeleissä noususta pelattaessa SJK:n kotiotteluihin saapui lähes 5 000 katsojaa. Lähitie uskoo, että loppuunmyytyjä otteluita nähdään Veikkausliigassakin paljon.

– Meidän pelaajien tehtävä on hoitaa peli siihen kuntoon ja antaa kentällä kaikkemme, jotta yleisö tulee paikalle, Lähitie lupaa.

Seuran oma Wallsport-Areena kehittää yhteisöllisyyttä

SJK:n pukukopissa on kaikkiaan seitsemää eri kansalaisuutta edustavaa pelaajaa. Ryhmä on harmoninen ja ulkomaalaisetkin istuvat joukkoon mainiosti. Erinomaiset harjoitusolosuhteet auttavat yhteen hitsautumisessa.

– Yksi tärkeä asia joukkueen yhteisöllisyyden ja hyvän hengen takana on seuran oma halli Wallsport-Areena, jossa me harjoitellaan. Aamulla kokoonnumme siellä yhdeksältä, sitten on treenit, syödään yhdessä ja sen jälkeen on toiset treenit, Lähitie kuvailee seinäjokisten työpäivää.

– Kaikki tuollaiset yhdessä tehtävät pienet asiat tekee meistä tiimin. Meillä on iso rinki ja kaikki on tällä hetkellä vielä terveinä. Valmentajalla on varmasti vaikea päättää, keitä hän laittaa kentälle.

Espanjalaisia mausteita

SJK:n lukuisista ulkomaalaispelaajista huomion keskipisteenä on ollut harjoituskauden aikana seuran espanjalaiskolmikko. Barcelonan akatemian kasvatti Josu valittiin viime kaudella Ykkösen parhaaksi pelaajaksi ja hyökkääjä Carlos Lopez ratkaisi maalillaan Liigacupin loppuottelun. Myös Lähitie uskoo espanjalaistrion panoksen nousevan suureksi.

– He kaikki ovat pelimiehiä ja tuovat luovuutta ja arvoituksellisuutta joukkueeseen. Josun erikoistilannepelaaminen ja vasen jalka on semmoinen, että hän pystyy ratkaisemaan pelejä. Hector Garcia on nuori lupaava laitapelaaja ja Carlos Lopez vahva fyysinen kärkipelaaja. Kaikki tuovat oman hyvän lisämausteensa meidän runkoon, Lähitie analysoi.

Samaan hengenvetoon 29-vuotias kosolti Veikkausliiga-kokemusta omaava Lähitie muistuttaa, että joukkueen vahvuus ei ole yksilöissä.

– Meidän vahvuus oli viime kaudellakin se, että olimme tiivis, tasainen ja yhtenäinen joukkue. Emme olleet edes paperilla nimekkäin jengi. Yhteisö ja runko on ollut hyvin kasassa ja sitä on täydennetty muutamilla uusilla pelaajilla, Lähitie kuvailee Seinäjoen menestysreseptiä.

Heikki Kuparinen, Helsinki