FC Barcelona koki viikon aikana kaksi ankaraa takaiskua. Keskiviikkona se karsiutui Mestarien liigan välierävaiheesta ensimmäisen kerran viiteen vuoteen ja eilinen 0-1 -tappio Granadalle oli kova kolaus Barcelonan mestaruustoiveille La Ligassa.

Granada-tappio oli Barcelonalle jo viides tämän kauden Espanjan liigassa. Näin se on hävinnyt tällä kaudella yhtä monta peliä kuin kahdella edellisellä kaudella yhteensä; joskaan yksikään tappioista ei ole tullut päävastustajia Real Madridia ja Atlético Madridia vastaan.

Mielenkiintoinen tilastoknoppi on, että Barcelona ei ollut jäänyt lähes kuuteen vuoteen ilman tehtyä maalia kahdessa peräkkäisessä ottelussa. Edellisen kerran maalihanat olivat yhtä jumissa Pep Guardiolan valmennustaipaleen ensimmäisen kauden 2008-2009 alussa. Tuolloin Barcelonan nollasivat Wisla Krakova Mestarien liigan karsinnassa ja Numancia La Ligan avauskierroksella.

Tilastot todistavat myös sen, että pallonhallinta ei ole kaikki. Barcelonan lauantainen pallonhallintaprosentti 86 oli joukkueen korkein peräti kuuteen vuoteen. Guardiolan aikakauden ennätyslukema oli 84%, mutta hallinnastaan huolimatta Barca ei kyennyt Granadan puolustuslinjoja rikkomaan.

Takaa-ajoasemasta nouseminen ollut yhtä tuskaa

Hälyttävintä Barcelonan alakulossa on, että joukkue on ollut varsin aseeton kääntämään otteluita edukseen, mikäli vastustaja on onnistunut avausmaalin teossa. Barcelona on joutunut 0-1 -takaa-ajoasemaan kauden aikana pelaamissaan otteluissa kaikkiaan 16 kertaa ja noista peleistä se on kääntänyt voitokseen vain kuusi.

Tilastot tarjonneen Sport-sivuston mukaan Barcelonan kannattajat eivät silti syytä päävalmentaja Tata Martinoa joukkueen epävireestä. Sivulla olevan kyselyn mukaan 48 prosenttia pitää Barcelonan pelaajia pääsyyllisinä anemiaan. 28 prosenttia vastaajista syyttää seurajohtoa heikoista esityksistä ja vain 19 prosenttia veisi Martinon pään pölkylle.

Kannattajat odottavat joka tapauksessa hermostuneena ensi keskiviikkona pelattavaa cup-finaalia Real Madridia vastaan. Ottelu on Barcelonan paras tilaisuus voittaa tällä kaudella ylipäätään jotain, mutta viimeaikaiset esitykset eivät varsinaisesti vakuuta.

Valmentaja Martino otti silti varsin erikoisen lähestymistavan otteluun, sillä hän antoi pelaajilleen sunnuntaiksi vapaapäivän Granadan tarjoamasta nöyryytyksestä huolimatta. Maanantaille on määrätty harjoitukset suljettujen ovien takana ja pelaajille ehdoton haastattelukielto. Vasta tiistaina Barcelona palaa median eteen.