Veikkausliigassa tapahtuu kummia: Suomen Palloliitto on muuttanut liigan avauskierroksella pelatun ottelun IFK Mariehamn-VPS vaasalaisten 3-0-voitoksi. Kentällä IFK oli parempi maalein 1-0.

Palloliiton tiedotteen mukaan IFK Mariehamn on peluuttanut ottelussa kolmeatoista pelaajaa, joilla ei ollut pelipassia kaudeksi 2014. IFK käytti ottelussa kaksi vaihtoa, joten puute koskee kaikkia kentällä käyneitä.

Palloliiton mukaan IFK Mariehamn on saanut ottelun pöytäkirjaa täyttäessään jokaisesta pelaajasta ilmoituksen pelipassin eli kilpailulisenssin puuttumisesta, mutta eivät ole reagoineet tähän millään tavalla.

IFK Mariehamn kertoo vastineessaan, että koska tulospalvelujärjestelmä oli viime vuonnakin herjannut pelipasseista, vaikka ne olivatkin kunnossa, niin he olettivat asian olevan näin nytkin. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että pelaajilla ei ollut pelipasseja, koska seura ei ollut niitä ottanut täksi kaudeksi.

Pelipassilla pelaaja saa oikeuden pelata virallisissa otteluissa ja samalla pelipassi sitouttaa pelaajat noudattamaan kilpailuja koskevia sääntöjä ja määräyksiä. Pelipassi vaaditaan myös alemmissa divisioonissa.

Palloliiton kilpailumääräysten mukaan joukkue voidaan tuomita hävinneeksi, jos lisenssi puuttuu yhdeltäkin pelaajalta.

Asiassa on kiistatta selvää, että IFK Mariehamn on peluuttanut ottelussa 13:a pelipassitonta pelaajaa, joten kyseiset pelaajat ovat olleet pelioikeudettomia. Veikkausliigaseuran on oltava toiminnassaan niin huolellinen, ettei tällaisia perustavanlaatuisia virheitä pääse vahingossakaan syntymään. Virheen johdosta pelaajat ovat pelanneet pelin ilman oikeutta pelata, Palloliitto listaa.

IFK:lla on seitsemän vuorokautta aikaa valittaa päätöksestä.

Maarianhamina aloitti kauden kolmella voitolla päästämättä maaliakaan. Nyt sarakkeessa onkin yllättäen tuntuva tahra.