HIFK ja Viikingit iskevät yhteen lauantana Töölön Pallokentällä. Molemmat joukkueet tarvitsevat pelistä pisteitä.

HIFK on sarjataulukossa neljäntenä, mutta takana joukkueet hengittävät jo kiivaasti niskaan. Viikingit puolestaan on putoamiskurimuksessa, joten pisteet olisivat vuosaarelaisille tarpeen.

HIFK:lle huolenaiheita otteluun aiheuttaa maalivahti Lassi Hurskaisen loukkaantuminen edellisessä pelissä. Youtubesta tunnettu taituri kärsii alaraajavammasta ja on toistaiseksi tositoimista sivussa. Niinpä Atte Ranta nähtäneen maalilla.

– Ensimmäisessä kohtaamisessa meillä oli mahdollisuus ratkaista peli. Kun ei maalipaikat maistuneet niin kaveri teki loppuun kolme. Kokonaisuudessaan olimme tuossa ottelussa haluttomia. Ensimmäisen kohtaamisen virheistä on opittu, keskikenttäpelaaja Kalle Sotka HIFK:sta arvioi seuran verkkosivuilla.

– Puolet joukkueesta oli katsomassa Viikkareiden ottelua tiistaina AC Oulua vastaan, joten hyvin ollaan porukalla scoutattu vastustaja. Edelliseen peliin pitää parantaa kaikkea. Jokaisen täytyy saada tappamisen meininki päälle jo ennen peliä, Sotka tokaisee.

Ykkösen pelit 26.7.

Haka – Jippo
HIFK – Viikingit